Näillä keinoilla voit saada OnePlus 2:n

OnePlus 2:n julkistus on saanut hyvän vastaanoton. Puhelimen valmistaja sai ensimmäisen 72 tunnin aikana miljoona kutsupyyntöä.

Puhelimen voi hankkia tällä hetkellä kutsulla, mutta muitakin keinoja on. Jos liikut OnePlussan pop-up-myymälän lähettyvillä, kannattaa piipahtaa paikalla. Myymälöitä on muun muassa Lontoossa, Pariisissa, Berliinissä, Milanossa ja New Yorkissa ja niistä jaetaan kutsuja kiinnostuneille.

Voit osallistua myös kilpailuihin, joista uusin polkaistiin käyntiin eilen. Kipailu vaatii haasteeseen vastaamisen ja sen videoimisen. Sen jälkeen kavereiden täytyy vielä äänestää videota. Mitä enemmän ääniä videon tekijä saa, sen paremmat mahdollisuudet hänellä on puhelimen voittamiseen. Laitteita jaetaan tosin ainoastaan 22 kappaletta. Kilpailuja on kuitenkin tulossa lisää.

Kutsun saa helpoiten voittamalla kilpailuja, olemalla aktiivinen OnePlus-foorumin jäsen tai hankkimalla kutsun OnePlus 2:n omistajan kautta. Loput kutsut jaetaan rekisteröityneille ostajille.

OnePlus Onen kohdalla kutsut olivat alkuvaiheessa kiven alla. Tällä kertaa valmistaja on luvannut kutsuja 50 kertaa enemmän.

OnePlus 2 tulee myyntiin virallisesti elokuu 11. päivänä.