Päivitys ottaa Huawei Watchin sisäänrakennetun kaiuttimen käyttöön

Huawei Watchin tuore ohjelmistopäivitys ottaa muun muassa kellon sisäänrakennetun kaiuttimen käyttöön. Päivityksen ansiosta kellolla voi esimerkiksi kuunnella musiikkia ja soittaa puheluita. Päivitys jaetaan käyttäjille portaittain ja Suomen Watch-käyttäjät saavat automaattisesti ilmoituksen, kun se on ladattavissa.

Joulukuussa Suomessa julkaistu, valmistajansa mukaan klassisen kellomuotoilun ja älykellojen toimivuuden yhdistävä Huawei Watch saa maaliskuussa huomattavan järjestelmäpäivityksen. Android Wear -käyttöjärjestelmän päivitys ottaa muun muassa Huawei Watchin sisäänrakennetun kaiuttimen käyttöön. Päivitys tuo myös lisätoimintoja eleohjaukseen (nosto, painaminen ja ravistelu) ja mahdollisuuden ruudun automaattisen tummennukseen, kun käyttäjä laskee ranteensa. Huawei Watchin syke- ja askelmittareiden tarkkuuden kerrotaan myös parantuvan niin ikään päivityksen myötä, ja se saa tuen mandariinin (Taiwan), kantonin (Hong Kong), indonesian, hollannin, thain sekä puolan kielille.

– Kuten muillakin alueilla, Huawei Watch on otettu erinomaisesti vastaan Suomessa, kertoo Huawein kuluttajaliiketoimintayksikön markkinointi- ja viestintäjohtaja Sofia Lehtimäki.

– Tämä päivitys on hyvä uutinen sekä kellon hankkineille että kellon hankintaa miettiville. Päivitys konkretisoi miten älykellot kehittyvät koko ajan tarjoten käyttäjilleen uusia ominaisuuksia myös laitteen ostamisen jälkeen, Lehtimäki jatkaa.

– Uusin päivitys lisää Huawei Watchiin useita käteviä ominaisuuksia, joista on hyötyä jokapäiväisessä käytössä. Kelloon saa muun muassa ilmoituksen Valopilkku-sovelluksen kautta, kun tilattu taksi on saapunut, tai tarkistettua sähköauton lataustason.

Päivitys jaetaan käyttäjille portaittain ja Suomen Watch-käyttäjät saavat automaattisesti ilmoituksen siitä. Käyttäjät voivat tarkistaa käsin päivityksen tilan kellon asetuksista valitsemalla "About" ja "System updates".