Motorolan lippulaivapuhelin uusissa kuvissa – muotoilu täysin uusiksi

Motorolan kesäjulkistukset lähestyvät ja Moto G -sarjan uusimmasta jäsenestä onkin nähty useita tieto- ja kuvavuotoja. Nyt hieman paremmin piilossa pysynyt Moto X -uutuus on myös alkanut vuotaa. Uusimmat kuvat tuntuvatkin varmistavan, että Moto X4 -nimellä kulkeva laite on muotoilultaan kovin erilainen kuin aiempien vuosien Moto X:t.

Moto X4:stä nähtiin ensimmäinen vuotokuva jo joulukuussa, mutta materiaalissa nähty ulkomuoto ei tuolloin herättänyt luottamusta. Menneen viikonlopun aikana sarjavuotaja Evan Blass kuitenkin varmisti, että nähty muotoilu on hyvin lähellä lopullista.

Lisää uskottavuutta tuovat hellomotoHK:n julkaisemat tuotekuvat, joissa oletettavasti nähdään Moto X4:n lopullista muotoilua ja useita värivaihtoehtoja. Laitteen tyylisuuntaus, jota värittävät pääasiassa täysin metalliselta vaikuttava rakenne ja kookas kameraelementti, poikkeaa huomattavasti aiemmista Moto X -laitteista.

Erityisen mielenkiintoisen tilanteesta tekee Blassin tuore kannanotto uusimpiin kuviin. Aktiivisen tietovuotolähteen mukaan kuvissa nähdyt vaalea puhelin ja kultaiselta vaikuttava puhelin ovat eri malleja. Tarkalla katsomisella esimerkiksi laitteiden etupuolilta löytyvät sensorit vaikuttavatkin hieman poikkeavan toisistaan. Epäselväksi kuitenkin jää, onko kyseessä kaksi rinnakkaista Moto X -mallia viime vuoden Style- ja Play -puhelinten tyyliin vai kenties kaksi täysin eri nimillä kulkevaa puhelinta.

Oletettu Moto X4 vuotokuvassa.

 

Oletettu Moto X4 vuotokuvassa.

 

Oletettu Moto X4 vuotokuvassa. Kyseessä saattaa olla eri laitemalli kuin ylemmässä kuvassa.

 

comments powered by Disqus