Microsoft myöntää pienen tabletin perumisen – Surface-puhelin suunnitteilla

Microsoft ehti kehitellä Surface Mini -tablettinsa käytännössä jo tuotantovalmiiksi ennen sen julkaisun perumista viime vuonna. Yhtiöstä ei aiemmin ole suoraan asiaa myönnetty, mutta nyt Microsoftin laitteista vastaava johtaja Panos Panay myöntää käyttäneensä Surface Miniä päivittäisenä työvälineenään. Lisäksi Wired-sivuston artikkeli Panaysta ja Microsoftin Surface-tiimistä paljastaa, että yhtiö kehittelee jonkinlaista Surface-sarjan puhelinta.

Surface Ministä huhuttiin vahvasti parina edellisenä vuotena, ja sen odotettiin ilmestyvän Surface Pro 3 -tabletin rinnalla viime vuoden kesällä, mutta lopulta laitteen julkaisu peruttiin ilmeisesti aivan viime hetkillä. Microsoft jopa unohti pyyhkiä kaikki jäljet ”olemattomasta” laitteesta, sillä siitä löytyi maininta Surface Pro 3:n käyttöoppaasta. Laite ei koskaan kuitenkaan virallisesti ilmestynyt, mutta Panay käytti sellaista työssään ja kehuu Wiredille pitäneensä siitä kovasti. Syytä pienen Surface-tabletin julkaisun perumiselle ei kuitenkaan kerrota.

Toinen mielenkiintoinen tiedonjyvä Wiredin artikkelissa on maininta Surface-tiimin kehittelemästä älypuhelimesta. Fanit ovat odottaneet ja huhuissa on mainittu, että yhtiö kehittäisi jonkinlaisen Surface-tablettien jatkoksi sopivan puhelimen, josta voisi esimerkiksi löytyä tuki Surface Pen -ohjauskynälle. Wiredin artikkelissa kuvaillaankin, kuinka uusia laitteita kehittävän Surface-tiimin tiloissa CNC-koneet työstävät Surface Book -tietokoneenkoteloa jauuden puhelinmallin prototyyppiä.

Surface-puhelimen osalta kannattaa tietysti pitää mielessä, että yhtiöt kehittelevät useita erilaisia prototyyppejä ja testilaitteita, joista lopulta vain pieni osa pääsee tuotantoon asti. Ei siis ole lainkaan varmaa, että varsinaista Surface-puhelinta koskaan saataisiin kauppoihin asti, mutta ainakin sellaista suunnitellaan Microsoftilla.

comments powered by Disqus