YouTubestakin tulossa maksullinen – jo tänä syksynä?

Tuore huhu kertoo, että Google saattaisi olla julkaisemassa maksullisen version YouTubesta jo ensi kuussa. Tarkoituksena on yhdistää kaksi palvelua yhden kuukausimaksun alle. Kyseessä on iso merkkipaalu 10 vuoden ajan maksuttomasti videoita näyttäneelle palvelulle.

YouTuben maksullisesta versiosta on huhuttu jo jonkin aikaa, ja on mahdollista, että aikataulu nytkin vielä lipsuu kauemmas tulevaisuuteen. Re/code-sivusto kuitenkin kertoo huhuista, joiden mukaan maksullinen palvelu olisi näillä näkymin tulossa lokakuun lopulla. Huhuttua aikataulua tukee Googlen eräille YouTube-tilinhaltijoille lähettämä sähköposti, jonka mukaan näiden täytyy hyväksyä palvelun uuden käyttösäännöt lokakuun 22. päivään mennessä, mikäli he haluavat videoidensa olevan edelleen katsottavissa ja he haluavat tehdä rahaa niillä.

Re/code kertoo, kuinka YouTube aikoo yhdistää kaksi palvelua yhden kuukausimaksun alle. Lähteiden mukaan Google tarjoaa mahdollisuuden kymmenen dollarin kuukausimaksulla sekä karsia mainokset videoista, että käyttää sen Music Key -palvelua. Näin käyttäjät, jotka haluavat katsoa videoita häiriöttä, ilman mainoksia, saavat myös käyttöönsä musiikkipalvelun, ja vastaavasti musiikkipalvelun tilaajat saavat mahdollisuuden katsoa videoita ilman mainoksia.