Kuvavuoto: kuoren sisällä piilottelee iPhone 8

Vuotajien ykkönen Evan Blass on julkaissut Twitterissä kuvan, jossa näkyy huhujen ja aiempien paljastusten mukainen uusi iPhone suojakuoren, ilmeisesti UAG:ltä, sisälle kätkettynä.

”iPhone 8 (kotelossa)”, totesi Blass kuvasta. Mikäli kuva olisi peräisin joltakin muulta kuin Blassilta, ei se enää tässä vaiheessa olisi edes kovin kiinnostava – kaikki mitä kuva kertoo tulevasta iPhonesta on tiedetty jo pitkään.

Mutta koska kyseessä on Blass, pitää asiaan suhtautua vakavammin. Mielenkiintoista on esimerkiksi, että Blass niin itsevarmasti toteaa kyseessä olevan juuri iPhone 8:n, sillä konsensusta tulevan huippu-iPhonen mallinimestä ei ole muodostunut. iPhone 8:n rinnalla vaihtoehtoina ovat olleet esillä niin iPhone X, iPhone 10, iPhone Pro kuin myös iPhone Edition. Blass on aiemmin kiinnittänyt huomiota esimerkiksi Samsungin puhelinten oikeaan kirjoitusasuun – se on Galaxy Note8 eikä Galaxy Note 8 – joten hänen olettaisi olevan tarkka myös tässä tapauksessa. Tai sitten ei.

Kuten kuva kertoo, odotetaan tulevaan iPhoneen lähes koko etupuolen täyttävää näyttöä lukuun ottamatta keskeltä yläreunasta löytyvää lovea, jossa sijaitsevat puhelinkuuloke, etukamera sekä uudet 3D-anturit, jotka mahdollistavat edistyneen nopean, turvallisen ja varmatoimisen kasvontunnistuksen, Face ID:n, jolla Apple korvaa uudessa iPhonessa Touch ID:n. Sormenjälkitunnistinta uudessa iPhonessa ei pitäisi enää olla.

Näyttö on ensi kertaa iPhonessa OLED-teknologiaa, joka perinteisesti tarjoaa paremman väritoiston ja kontrastin sekä vasteajan. Takana kaksoiskameran pitäisi olla aiemmasta poiketen järjestelty pystyasentoon, minkä lisäksi muista iPhonen uusista ominaisuuksista tiedetään jo myös muun muassa langaton lataus. Sisuksista löytyy tietenkin Applen uusi järjestelmäpiiri sekä suurikokoisempi akku, kapasiteetiltaan mahdollisesti 2 700 milliampeerituntia.