Luotettavat tahot paljastivat yksityiskohdat: Tällaiset ovat syksyn kolme uutta iPhone-mallia – julkistus luvassa parin viikon päästä

Kaksi erittäin luotettavana lähteenä pidettyä tahoa, Bloombergin Mark Gurman sekä TF International Securitiesilla nykyisin työskentelevä analyytikko Ming-chi Kuo (muun muassa 9to5Macin kautta), ovat julkaisseet tänään viimeisimmät katsauksensa Applelta odotettaviin kolmeen uuteen iPhone-malliin.

Kumpikaan ei kertonut yksityiskohtaisesti iPhone-julkistustilaisuuden päivämäärästä, mutta julkistuksen odotetaan yleisesti tapahtuvan keskiviikkona 12. syyskuuta aiempiin huhuihin ja paljastuksiin perustuen.

Applen kuultiin valmistelevan täksi syksyksi kolmea uutta iPhone-mallia alun perin jo viime vuoden puolella. Huhumyllyssä päälinjat ovat näin ollen olleet selvillä jo poikkeuksellisen pitkään ja ainoastaan yksityiskohdat ovat matkan varrella pikku hiljaa tarkentuneet. Koko kolmikosta odotetaan ulkonäöltään iPhone X:n kaltaista, ilman kotipainiketta, lähes koko etupuolen kattavalla näytöllä sekä lovella näytön yläreunassa.

Kaikki yksityiskohdat eivät ole kuitenkaan vieläkään varmoja. Esimerkiksi Ming-chi Kuo mainitsee nyt edullisimman 6,1 tuuman LCD-iPhonen olevan myös saamassa uuden Apple A12 -järjestelmäpiirin, vaikka viime päivinä on Applen ohjelmiston koodista löydetty viitteitä myös vanhemman A10-piirin käyttöön uudessa iPhone-mallissa.

Kuo ei myöskään usko, että uudet iPhonet tukisivat Applen Pencil-kynää toisin kuin on aiemmin huhuttu. Bloomberg ei tähän ottanut kantaa.

Muun muassa rikkaamman väritoiston ja paremman kontrastin tarjoavan OLED-näyttötekniikan lisäksi 5,8 ja 6,5 tuuman uudet iPhone-huippumallit eroavat 6,1 tuuman LCD-näytöllisestä mallista iPhone X:stä tutulla teräsrakenteellaan alumiinin sijaan, kahdella takakamerallaan, suuremmalla RAM-muistillaan, 512 gigatavun tallennusmuistivaihtoehdolla sekä paremmalla 4×4 MIMO -antennia hyödyntävällä verkkoyhteystuella. Lisäksi akun kapasiteetti on kaikissa malleissa eri.

Edullisin 6,1 tuuman LCD-malli on saamassa 5 eri värivaihtoehtoa, huippumallit vain hillitymmät kolme.

Kuo odottaa OLED-näyttöisten huippumallien ehtivän markkinoille jo syyskuussa, kun taas kolmikon edullisimman 6,1 tuuman LCD-näyttöisen mallin toimitusten aloitus on venymässä hieman myöhemmäksi. 6,1 ja 6,5 tuuman iPhone-mallit ovat tulossa saataville valituille markkinoille myös kahdella SIM-korttipaikalla varustettuna versiona. 5,8 tuuman iPhone X:ssä puolestaan on valmius integroidulle eSIM-kortille, mutta Kuo toteaa ettei sitä välttämättä aktivoida käyttöön.

Hinnaltaan 6,1 tuuman iPhonen voi odottaa sijoittuvan mallistossa iPhone 8:n tilalle, kun taas 6,5 tuuman OLED-mallin hinnan odotetaan vastaavan iPhone X:ää sen julkaisun yhteydessä. 5,8 tuuman OLED-malli sijoittuisi kahden muun uutuuden väliin hinnaltaan.

Ming-chi Kuon mukaan Applelta tulevat kolme iPhone-mallia ovat:

Kolmikon edullisin 6,1 tuuman malli LCD-näytöllä

  • Hinta 600-699 dollaria
  • Runko alumiinista, takapinta oletettavasti lasia
  • 5 värivaihtoehtoa
  • 6,1 tuuman näyttö lovella ja 1792×828 pikselin tarkkuudella
  • Face ID -kasvojentunnistus
  • Yksi 12 megapikselin takakamera optisella kuvanvakaimella
  • Apple A12 -järjestelmäpiiri
  • 3 gigatavua RAM-käyttömuistia
  • 64 tai 256 gigatavua tallennusmuistia
  • 2×2 MIMO -verkkoantenni
  • 2 600 – 2 700 milliampeeritunnin yksisoluinen akku
  • Kahden SIM-korttipaikan versio Kiinan markkinoille

5,8 tuuman malli OLED-näytöllä

  • Hinta 800-899 dollaria
  • Runko ruostumattomasta teräksestä, takapinta lasia
  • 3 värivaihtoehtoa
  • 5,8 tuuman näyttö lovella ja 2436×1125 pikselin tarkkuudella
  • Face ID -kasvojentunnistus
  • Kaksi 12 megapikselin takakameraa optisella kuvanvakaimella
  • Apple A12 -järjestelmäpiiri
  • 4 gigatavua RAM-käyttömuistia
  • 64, 256 tai 512 gigatavua tallennusmuistia
  • 4×4 MIMO -verkkoantenni
  • 2 700 – 2 800 milliampeeritunnin yksisoluinen akku

6,5 tuuman malli OLED-näytöllä

  • Hinta 900-899 dollaria
  • Runko ruostumattomasta teräksestä, takapinta lasia
  • 3 värivaihtoehtoa
  • 5,8 tuuman näyttö lovella ja 2688×1242 pikselin tarkkuudella
  • Face ID -kasvojentunnistus
  • Kaksi 12 megapikselin takakameraa optisella kuvanvakaimella
  • Apple A12 -järjestelmäpiiri
  • 4 gigatavua RAM-käyttömuistia
  • 64, 256 tai 512 gigatavua tallennusmuistia
  • 4×4 MIMO -verkkoantenni
  • 3 300 – 3 400 milliampeeritunnin yksisoluinen akku
  • Kahden SIM-korttipaikan versio Kiinan markkinoille
Ming-chi Kuon ennustukset kolmen iPhone-mallin tekniikasta.
Ming-chi Kuon ennustukset kolmen iPhone-mallin tekniikasta.