Lumia-käyttäjän etu katosi: Kosketusnäyttöä ei voi enää käyttää hansikkaalla

Nokia toi aikanaan Lumia 920 -puhelimeensa yhtenä ensimmäisistä valmistajista maailmassa toiminnon, joka mahdollisti älypuhelimen näytön käytön hansikkaat kädessä. Kyse oli tuolloin uudesta teknologiasta, joka tunnisti kosketuksen tavallista kosketuspaneelia herkemmin. Ominaisuudesta on ollut hyötyä etenkin Suomen kylmissä talviolosuhteissa, jolloin sormikasta ei aina haluaisi riisua kädestä.

Microsoft väitti tuoreimman Lumia 950:n julkistuksen yhteydessä, että puhelimen näytössä on edelleen käytössä sama tekniikka.

Näin ei kuitenkaan ole, kertovat tuoreet käyttäjien raportit. Niiden mukaan näyttö ei enää toimi tavallisella hansikkaalla käytettynä kuten aikaisemmissa Lumia-huippumalleissa. Homma toimi vielä Lumia 930-mallissa.

Asiantuntijat pitävät mahdollisena, että tekniikan poistuminen on yhteydessä akun kulutukseen uusissa Windows-puhelimissa. Markkinoilla pidetään mahdollisena, että Microsoft palauttaa ominaisuuden myöhemmin ohjelmistopäivityksenä.

Jos haluat käyttää Lumia 950 -puhelinta hansikkailla, kaupoissa myydään erikoiskäsineitä, joiden sormenpäät on käsitelty kosketusnäytön käytön mahdollistavalla pinnoitteella.