Loppuuko Nexus-puhelimien tarina?

Merkkejä on roikkunut ilmassa jo jonkin aikaa, ja nyt Android Central vahvistaa epäilyksiä; Nexus-puhelimia ei tänä vuonna ole tulossa. Sen sijaan tulossa lienee kaksi Google-puhelinta.

Useissa huhuissa ja vuodoissa on mainittu, että HTC valmistaisi tänä vuonna kaksi ”Nexus-puhelinta” yhteistyössä Googlen kanssa, mutta itse asiassa kyseiset puhelimet eivät tule lainkaan kantamaan Nexus-brändiä. Näin ovat Android Centralin mukaan kertoneet useat Googlen aikeista perillä olevat lähteet.

Nexus-puhelimien tarina alkoi vuonna 2009 HTC:n valmistaman Nexus One -puhelimen kanssa, ja aina viime vuoteen asti on joka vuosi ilmestynyt Googlen ja eri laitevalmistajien yhteistyönä toteuttamia Nexus-puhelimia. Laitteet ovat tulleet tunnetuiksi ”puhtaasta” Androidista, eli Androidista ilman laitevalmistajan omia sovelluksia tai muita mausteita. Toisin on tänä vuonna.

Tuleva HTC:n valmistama Google-puhelin ei enää kanna Nexus-logoa, vaan Google-brändäystä.

Tämän vuoden Google-puhelimet eivät enää kanna Nexus-brändiä, eivätkä ne enää käytä myöskään puhdasta Androidia, eli Android Nougatia sellaisena, kuin se julkaistiin olemassa oleville Nexus-laitteille. Sen sijaan tulossa on puhtaasta Nougatista poikkeava käyttöliittymä sekä mahdollisesti lisäsovelluksia. Tämä saattaa osaltaan selittää joissain vuodoissa nähtyjä yksityiskohtia, joita veikkailtiin Android Nougatiin saapuviksi, mutta joita ei viime viikolla julkaistussa käyttöjärjestelmässä kuitenkaan nähty. Tällaisia ovat esimerkiksi uudistuneet Androidin navigointinäppäimet.

Android Centralin mukaan täyttä varmuutta ei ole siitä, että Nexus-laitteiden tarina olisi lopullisesti päättynyt, mutta merkit viittaavat kuitenkin vahvasti siihen suuntaan. Google-brändäyksen lisäksi muuttumassa on niin ohjelmisto kuin käyttökokemuskin. Lisäksi Googlen toimitusjohtaja Sundar Pichai mainitsi jo kesäkuussa, että Google aikoo tuoda entistä enemmän oman äänensä kuuluviin ”Nexus-puhelimien” suunnittelussa. Tulevien puhelimien on muun muassa sanottu kantavan Googlen G-logoa aiemman Nexus-logon sijaan.

Kahden puhelimen lisäksi Googlen on huhuttu julkaisevan tämän vuoden aikana myös kaksi Google-brändiä kantavaa Android Wear -älykelloa.