Suomalainen matkailuinnovaatio: lakupaketti päähän ja virtuaalimatkalle kansallispuistoon

Kouvolan Valkealassa sijaitsevasta Repoveden kansallispuistosta on luotu oma virtuaalinen esittelynsä. Puiston valittuihin kohteisiin pääsee tutustumaan Virtual Reality- eli VR-ympäristössä. Virtuaaliseen esittelyyn voi tutustua vaikkapa paikallista lakua nauttien, sillä VR-lasit saa tehtyä lakupakkauksesta.

– Repovesi on tietääksemme ensimmäinen kansallispuisto Suomessa, jota esitellään omalla mobiiliapplikaatiollaan. Esimerkiksi Lapinsalmen mahtavalta riippusillalta voi nähdä pilvien kiitävän ylitse ja katsella maisemia 360 astetta, sanoo matkailuneuvontapäällikkö Raija Sierman Kouvola Innovation Oy:stä.

Kouvolan Lakritsin lakupaketista saa VR-lasit.

 

Virtuaaliesittely on yhdistetty maistuvaantuotteeseen eli Kouvolan Lakritsin lakupakkaukseen. Pakkaus sisältää 3D-lasit ja kartongista tehdyt lasien kehykset. Kun lasit on ohjeen mukaan koottu, käynnistetään älypuhelimen sovellusja sijoitetaan puhelin laseihin.

Virtuaalitodellisuus on luotu paikallisin voimin.

– Oli mahtavaa olla mukana toteuttamassa hanketta yhdessä kouvolalaisten yritysten kanssa. Harvoja asioita pääsee tekemään ensimmäisenä maailmassa, ja on hienoa, että pystyimme yhdistämään elintarvikkeet, pakkauksen, virtuaalitodellisuuden ja matkailun. Voimme luvata, että tulemme tarjoamaan vastaavia palveluja jatkossa laajemminkin, vahvistaa PackageMedia Oy:n myynnistä ja kehittämisestä vastaava Vesa-Matti Marjamäki.