Kuvissa Samsung Scoop – villit huhut ominaisuuksista lähtivät heti liikkeelle

Samsungilta on tulossa uusi Scoop-niminen, Bluetooth-kaiuttimeltä näyttävä laite. Asia paljastui laitteen tietojen ja kuvien löydyttyä Yhdysvaltain viestintäviranomaisen FCC:n hyväksyntätietokannoista. Ensimmäisenä aiheesta uutisoi Ausdroid.

Googlen esittelemä myyntiin vielä odotettava älykäs Home-kaiutinlaite.

Kuvien perusteella Scoop on varsin tyylikäs, minkä lisäksi villit spekulaatiot alkoivat heti. Voisiko Scoop olla enemmänkin kuin vain pelkkä normaali Bluetooth-kaiutin? Muun muassa Venture Beat -julkaisu maalaa mielikuvaa Scoopista Amazonin Echon ja Googlen tulevan Homen kilpailijana, eli eräänlaisenä älykkäänä ääniassistenttina kaiuttimessa. Scoopin design onkin hieman samanhenkistä kuin Google Homessa.

FCC:n papereista ei kuiitenkaan suoranaisesti viitteitä tähän löydy. Ne kertovat vain Bluetooth-yhteydellä varustetusta kaiuttimesta, jossa on nahkainen kantohihna, 3,5 millimetrin audioliitäntä, Micro-USB-liitäntä lataamiseen sekä mikrofoni, ensisijaisesti todennäköisesti puheluja varten. Lisäksi mukana on virtapainike, toistopainike ja äänenvoimakkuuden säätöpainikkeet.

Samsung saattaa julkistaa Scoopin – oli se sitten tylsä Bluetooth-kaiutin tai jotakin mielenkiintoisempaakin – IFA-messujen alla ensi viikolla. Tuolloin siltä odotetaan lisäksi ainakin uusien Gear S3 -älykellojenja todennäköisesti myös Galaxy Tab S3:n julkistusta.

Samsung Scoopissa on kantohihna.

 

Samsung Scoopin nimi näkyvästi esillä pohjassa.