Kierrätetyt puhelimet kääntyvät olympiamitaleiksi seuraavissa kesäolympialaisissa

Rion olympiakisat saatiin päätökseen viikon päätyttyä, joten katseet voidaan kääntää jo tulevaan. Vuonna 2020 kesäolympialaisia kisataan Tokiossa, Japanissa.

Japanilaiset kisajärjestäjät ovat keskustelleet tulevista suunnitelmistaan kisoissa jaettavien olympiamitalien osalta, kertoo japanilainen Nikkei-talousjulkaisu.

Tavoitteena ja suunnitelmana on valmistaa mitalit hyödyntäen kierrätetyistä älypuhelimista ja muusta sähkö- ja elektroniikkaromusta kierrätysraaka-aineina kerättyjä kultaa, hopeaa ja pronssia.

Nikkein mukaan vuoden 2012 Lontoon olympialaisissa mitaleihin käytettiin kultaa 9,6 kilogrammaa, hopeaa 1 210 kilogrammaa ja 700 kilogrammaa kuparia, joka on pronssin pääosa. Vastaavasti näitä materiaaleja vuonna 2014 Japanissa kerättiin laitteista 143 kiloa, 1 566 kiloa ja 1 112 tonnia.

Nikkei kertoo, että yleensä olympialaisten järjestäjäkaupungit ovat pyytäneet kaivosyhtiöitä lahjoittamaan tarvittavat materiaalit.

Käyttämällä kierrätysraaka-aineita tarkoitus olisi tietenkin korostaa kestävää kehitystä ja luonnonvarojen vastuullista käyttöä.

Japanilla kerrotaan olleenhaasteita tehokkaan kierrätysohjelman luomisessa ja käytöstä romuksi poistuvastaelektroniikasta jopa vain alle kuudesosa päätyy kierrätyksen kautta hyödynnettäväksi uudelleen. Kierrätystä pitäisi vauhdittaa muun muassa paremmilla ja helpommilla keräysjärjestelmillä.