Uusi musiikkipalvelu ampaisi latauslistojen kärkeen

Tunnetusti eksentrisen Kanye Westin uusin albumi on valmis. The Life of Pablo on toistaiseksi suoratoistettavana yksinoikeudella Tidalissa ja West vannottikin fanejaan tukemaan palvelua ja kuuntelemaan levyä. Seurauksena Tidal otti valtavia harppauksia iOS-latauslistoilla.

Tidal on Spotifyn kaltainen suoratoistopalvelu, jonka omistaa tätä nykyä raptähti Jay Z. Tidalin valttikortti on tavallista korkeampi äänenlaatu, jonka pariin pääsee korotetulla kuukausimaksulla. Tästä syystä palvelulla on puolustajansa, mutta keskivertokuluttajien näppeihin se ei ole toistaiseksi löytänyt.

Nyt avuksi syöksyy Kanye West, jonka uusin albumi on toistaiseksi kuunneltavissa vain Tidalissa. West vetosi Twitterissä kaikkiin ”musiikkia rakastaviin” ja pyysi heitä tilaamaan Tidal-palvelun.

Mahdollisesta uusien Tidal-tilaajien ryntäyksestä ei toki ole vielä saatavilla lukuja, mutta latauksissa Westin vetoomus näkyi välittömästi. Eilisen jälkeen Tidal on noussut Yhdysvalloissa ladatuimpien iOS-ilmaissovellusten listalla yli 200 sijan verran. Tällä hetkellä palvelu koristaa listan ensimmäistä sijaa. Samoin tuottavimpien sovellusten listalla Tidal nousi lähes sata pykälää sijalle 31.

Suomessa vastaavaa ryntäystä ei nähty, mutta Tidal nousi silti eilen 10 sijan verran ladatuimpien ilmaissovellusten listalla. Suoratoistopalvelu löytyi nousun jälkeen sijalta 79.

Nähtäväksi jää, nappaako Tidal tästä aallosta myös pitkäikäisiä käyttäjiä vai palaavatko asiakkaat takaisin tutumpien palveluiden pariin. Tidalin tavallinen Premium-tilaus maksaa 9,99 euroa kuukaudessa ja HiFi-äänenlaadulla varustettu kuuntelukokemus 19,99 euroa kuukaudessa.

comments powered by Disqus