Kaartuvalla näytöllä varustettuja Android-puhelimia vyöryy pian markkinoille

Samsungin Galaxy S6 edget ja nyt uusi Galaxy S7 edge edustavat toistaiseksi markkinoilla yksin sivuilta kaartuvalla näytöllä varustettuja älypuhelimia. Tilanne on kuitenkin pian muuttumassa.

Samsung Electronicsin näyttöyksikkö on aloittamassa kaartuvien näyttöpaneelien myynnin myös muille älypuhelinmerkeille, raportoi korealainen ETNews.

Kaartuvan näytön älypuhelimia olisi odotettavissa Huaweilta sekä aluksi ainakin kahdelta muultakin kiinalaisvalmistajalta, Xiaomilta sekä Vivolta.

Samsung voi nyt aloittaa näyttöjen tarjoamisen muillekin, kun niiden valmistuskapasiteetti on noussut. Viime vuonna uudella erikoisella näytöllä varustetun Galaxy S6 edgen kysyntä suhteessa perusmalliin yllätti Samsungin, ja syntyi saatavuusongelmia näyttökomponenttipulan vuoksi.

Vivon odotetaan esittelevän uuden XPlay5-puhelimensa jo 1. maaliskuuta eli huomenna. Sen pitäisi sisältää myös puhelimen kahdelle sivulle kaartuva kosketusnäyttö. Puhelimesta on julkaistu alta löytyvä kaartuvan näytön paljastava kuva.

Vivo XPlay5 kiinalaisessa Weibo-palvelussa julkaistussa kuvassa kaartuvan näyttönsä kanssa.

Huawein tai Xiaomin puhelinten tarkemmista aukitauluista ei ole vielä tietoa. Huawein odotetaan esittelevän uuden, seuraavan huippuluokan Huawei P9 -puhelimensa huhtikuussa, mutta siihen ei vielä odoteta yleisesti kaartuvaa näyttöä.

Samsungin näyttöyksikön kerrotaan hakevan aktiivisesti uusia asiakkaita uusille teknologioilleen sekä aikovansa investoida AMOLED-näyttöpaneelituotantoon merkittävästi lähivuosina. Apple on toistaiseksi pitäytynyt omissa iPhoneissaan IPS-näyttötekniikassa, mutta huhuja AMOLED-näyttöjen rantautumisesta iPhoneihinkin on liikkunut. Applesta Samsung voisi saada hurjasti lisävolyymia tuovan asiakkaan AMOLED-näytöilleen.

Sivuille kaartuva näyttö on tyylikkään näköinen ja voi parantaa käyttötuntumaa paremmalla käteenistuvuudella. Lisäksi Samsung on tuonut näytön kaartuvalle reunaosalle erilaisia lisätoimintoja, kuten pikaoikoteitä eri yhteystietoihin ja sovelluksiin sekä ilmoitustietoja.