”Me Jollan perustajat haluamme jatkaa laitekehitystä”

Jollan yksi perustaja ja hallituksen puheenjohtaja paljasti Slushin päälavalla kaksi uutista: Jollan yhteistyö intialaisen Intexin kanssa on laajemassa myös länsimarkkinoille ja Saarnio itse sekä Jollan perustajista Sami Pienimäki perustavat Jollan rinnalle uuden Jolla Adventures -kiihdyttämöohjelman startup-yrityksille.

Päivänpolttava aihe Jollan osalta on vuosi sitten Slushissa julkistetun Jolla Tabletin toimitukset. Nyt Jolla kertoi toimitusten jälleen viivästyvän viimeksi ilmoitetusta. Alun perin tablettien piti tulla ennakkotilaajille jo toukokuussa.

Jollan ja Jolla Adventuresin perustaja Antti Saarnio

– Olemme saaneet vasta hyvin pienen määrän laitteita liikkeelle. Kun myöhästyimme muuten, myöhästyimme sitten myös komponenttitilausten suhteen, selitti Saarnio jatkuvaa tablet-viivästelyä.

Jolla pyrkii yhtiönä suuntautumaan jo aiemmin ilmoitetusti tienaamiseen ohjelmiston tarjoamisella muille ennemmin kuin omilla laitteilla. Tänään julkistettu Intex-yhteistyön laajentaminen on osa tätä. Intexin tulosta Jollan kumppaniksi kerrottiin alun perin heinäkuussa. Ensimmäistä yhteistä Sailfish-puhelinta odotellaan kuitenkin vielä markkinoille. Saarnio piti sen tärkeimpinä parannuksia verrattuna alkuperäiseen Jolla-puhelimeen aiempaa suurempaa ja tarkempaa näyttöä sekä kasvanutta RAM-muistia.

Ensimmäinen Intex-puhelin löytyi jo Saarnion taskusta, mutta kuvattavaksi hän ei sitä luovuttanut.

Intex-yhteistyön laajentumisen tarkempia yksityiskohtia ei myöskään kerrottu.

– Länsimaiden markkinat ovat uusi avaus Intexille itselleenkin, kommentoi Saarnio.

Intialainen valmistaja on toistaiseksi suuri Intiassa ja kasvaa muutamissa läheisissä maissa, kuten Indonesiassa, mutta länsimarkkinoille rantautuminen merkittävällä volyymilla on vielä täysin tekemättä.

Myös Jolla itse on edelleen halkeamassa kahtia: ohjelmistot ja laitteet aiotaan erottaa erillisiksi yrityksiksi, mutta tämä on edelleen kesken. Tämän vuoksi vielä tänään ei kuultukaan uuden laiteyhtiön uutta nimeä tai muita yksityiskohtia.

– Me Jollan perustajat uskomme yhä laiteliiketoimintaankin ja haluamme olla mukana jatkamassa sitä, kommentoi Saarnio.

Hänen mukaansa yhtiön tuleva rakenne on kuitenkin yhtiökokouksen eli kaikkien omistajien päätettävä asia. Jollan omaa strategiaa on jo aiemmin suunnattu niin, että laitteista luovutaan Jolla-yrityksen sisällä.

Syyskuussa Kauppalehden haastattelussa Saarnio totesi, että Jollan pitäisi löytää merkittävä kumppani puolen vuoden sisällä, jotta elämä jatkuisi.

– Intex-yhteistyön laajennus on meille suuri asia ja se antaa uskottavuutta myös kumppaneiden hakuun. Sopimuksista neuvotteleva joukkomme on aika pieni: esimerkiksi Intex-diili on syntynyt lähinnä viiden ihmisen jalkatyönä.

– Itselleni kertyi juuri kuukaudessa 25 matkapäivää – aika täysillä tässä mennään.

Nyt marras- ja joulukuussa Jolla nostaa kuitenkin jo muuten lisää rahoitusta, kun viimeisin rahoituskierros sulkeutuu eri vaiheissa – osa jo nyt marraskuussa tällä ja ensi viikolla. Saarnio ei vielä paljastanut nyt nostettavan rahoituksen summaa tai sen Jollalle asettamaa arvostusta, koska neuvottelut ovat vielä kesken.

Jolla Adventuresin sisältö

 

Jolla-uutisista yllätys oli uuden Jolla Adventures -kiihdyttämöohjelman perustaminen. Sen takana ovat vain Antti Saarnio ja Sami Pienimäki. Ensimmäinen ohjelma, joka vie startupeja pohjoismaista Aasian suuntaan pidetään Hong Kongissa. Siihen otetaan viisi yritystä, jotka saavat 200 000 dollaria siemenrahoitusta sekä Jollan myötä kiihdyttämön ihmisille kertynyneen tietotaidon, verkostot sekä muut mahdollisuudet taakseen.

Miten Jolla Adventures kuitenkin hyödyttää itse Jollaa, joka vielä myös itse kamppailee jatkuvasti hengissä pysymisensä kanssa, on merkittävä kysymys. Miksi Jollan ydinhenkilöiden kannattaa lähteä käyttämään aikaansa tällaiseen, ylimääräiseen hankkeeseen eikä keskittää kaikkia paukkujaan Jollan taakse?

– Olen itse sarjayrittäjä. Haluan tehdä monenlaisia juttuja ja Jollaakin olen tehnyt jo aika pitkään. Tosin, ylivoimainen pääosa ajastani menee kuitenkin jatkossakin Jollaan, kommentoi Saarnio näitä epäilyjä.

Saarnio kertasi tänään Slushissa yrityksen selvinneen jo kahdesta kuolemanlaakosta ja tablettimyöhästelyn olleen kolmas.

Seuraavaksi itse Jollalta voidaan odottaa uutisia ensimmäisen Intex-puhelimen todellisesta myyntiintulosta sekä Jollan laiteliiketoiminnan tulevasta rakenteesta. Valitettavasti yritys kaipaisi hyviä uutisia jälleen kerran nopealla aikataululla, jotta tarina jatkuisi.

Jolla Adventuresin osasto Slushissa

 

comments powered by Disqus