Apple valitsi vuoden parhaat pelit ja sovellukset – joko olet testannut?

Apple on nimennyt omat valintansa vuoden 2015 parhaiksi peleiksi ja sovelluksiksi iPhonelle ja iPadille. Lisäksi iTunes Storessa on nimetty vuoden parhaita musiikkialbumeita, artisteja ja elokuvia.

Vuoden 2015 parhaat iPhone-sovellukset

iPhonella vuoden parhaaksi peliksi Apple nimesi Square Enixin pelin Lara Craft GO. Kyseessä on aiemman Hitman GOn pohjalta ponnistava pulmanratkaisupeli, jossa seikkailee Tomb Raider -peleistä tuttu hahmo Lara Croft. Vuoden innovatiivisimmaksi iPhone-peliksi Apple nimesi RAC7 Gamesin erikoisenDark Echon, jossa pelaaja yrittää hahmottaa ympäristöään heijastuvien äänien avulla.Vuoden parhaaksi iPhone-sovellukseksi Apple valitsi kuvankäsittelysovellus Enlightin ja innovatiivisimmaksi sovellukseksi TransferWisen, jolla voi siirtää rahaa ulkomaille, esimerkiksi reissaaville ystäville tai ulkomaisille laskuttajille.

Vuoden 2015 parhaat iPad-pelit

Vuoden parhaaksi iPad-peliksi Apple nimesi taiteellisen kauniin Prunen, jossa pelaajan tulee kasvattaa puita niin, että ne saavat auringonvaloa. Innovatiivisimmaksi iPad-peliksi Apple nimesiHer Story -nimisen pelin, jossa pelaaja yrittää selvittää rikosta poliisin näkökulmasta. Vuoden parhaaksi iPad-sovellukseksi valittiin Airbnb, joka yhdistää kätevästi matkaajat ja majoitustilojen vuokraajat eri puolilla maailmaa. Innovatiivisimmaksi iPad-sovellukseksi Apple valitsi Yousicianin, jolla voi opetella soittamaan kitaraa ja pianoa.

Vuoden 2015 parhaat iPad-sovellukset

Sovellusten ja pelien lisäksi Apple nimesi myös vuoden parhaita elokuvia ja musiikintekijöitä. Parhaaksi suomalaisesittäjäksi Apple nimesi JVG:n, parhaaksi uudeksi suomalaisartistiksi Paperi T:n ja parhaaksi suomalaiseksi albumiksi Chisun Polariksen. Vuoden parhaaksi ”blockbuster”-elokuvaksi Apple nimesi Mad Max Fury Roadin, parhaaksi suomalaiseksi elokuvaksi Mielensäpahoittajan, parhaaksi perhe-elokuvaksi Inside Out – Mielen sopukoissa -elokuvan ja parhaaksi löydöksi Whiplashin.