Japanin valloittanut erikoinen viestisovellus tulee Eurooppaan

Nintendo on julkaissut ensimmäisen mobiilisovelluksensa. Yhtiöltä odotetaan edelleen myös pelitarjontaa, mutta ensimmäinen julkaisu keskittyy pelaamisen sijaan yhteydenpitoon. Nyt kyseinen sovellusuutuus on saapumassa myös idän markkinoiden ulkopuolelle.

Nintendon ensimmäinen sovellusjulkaisu on Miitomo, jossa käyttäjä luo itselleen Mii-nimisen avatarhahmon ja antaa sille persoonallisuuden. Samalla hahmon ulkonäköä voi luonnollisesti muokata mieleisekseen.

Tämän jälkeen käyttäjä vastaa erinäisiin kysymyksiin, joiden perusteella Mii-hahmo kommunikoi ja jakaa tietoa muiden käyttäjien kanssa sovelluksen sisällä. Lisäksi mukana on toki perinteistä viestittelyä tarroineen päivineen.

Miitomo julkaistiin Japanissa 17. maaliskuuta ja sovellus rikkoi miljoonan käyttäjän rajan kolmessa päivässä. 31. päivä maaliskuuta eli tänään saatavuus laajenee Yhdysvaltoihin.

TechCrunchin mukaan Miitomo julkaistaan Yhdysvaltojen lisäksi myös muilla markkinoilla samaan aikaan. Huomiseen julkaisuun kuuluvista maista ei ole varmuutta, mutta jossain vaiheessa Miitomon kelkkaan pitäisi hypätä ainakin Kanada, Iso-Britannia, Irlanti, Ranska, Belgia, Saksa, Itävalta, Luxemburg, Espanja, Italia, Alankomaat, Venäjä, Australia ja Uusi-Seelanti. Suomi ei siis toistaiseksi kuulu suunniteltuihin julkaisualueisiin, mutta lisää maita saattaa liittyä joukon jatkoksi myöhemmin.

Miitomo.

 

comments powered by Disqus