Huhu: Seuraavassa isossa iPhonessa erikoinen kaksoiskamera

Monista Apple-ennustuksistaan tunnettu KGI Securitiesin analyytikko Ming-Chi Kuo ennustaa, että Applen iPhone 7 Plus olisi saamassa erikoisen kaksoiskameraratkaisun. Kaksoiskameraa huhuttiin jo reilu vuosi sitten, mutta nyt vanha huhu nostaa uudelleen päätään, hieman uudistuneena.

Linx Imaging -yhtiön usean kameran yhdistelmiä.

Kuon raportin mukaan Apple hyödyntäisi ison iPhonen kamerassa viime vuonna ostamansa israelilaisen LinX Imaging -yhtiön teknologiaa. LinXin kehittämä teknologia mahdollistaa useiden erilaisilla optiikoilla varustettujen kameroiden yhdistämisen niin, että kamera voidaan kokonaisuudessaan pakata pienempään tilaan, ilman tarvetta iPhone 6- ja 6s-malleista tutulle ulkonevalle linssille. Lisäksi useamman kameran yhdistelmä voisi tarjota esimerkiksi parempaa kuvanlaatua vähässä valossa ja Kuo arvelee, että LinXin kamerarakenne voisi mahdollistaa myös eräänlaisen optisen zoomin käytön.

Kuon mukaan erikoisen kameramoduulin tuotanto onnistuu hyvin rajallisissa määrin, mikä tarkottaisi, että iPhone 7 Plussasta tulisi tarjolle sekä tavanomaisella yhden kameran ratkaisulla että kaksoiskameralla varustetut versiot.

Kuon ennustuksista uutisoinut MacRumours muistuttaa, että perinteisesti Apple on esitellyt suurempia kamerauudistuksia joka toinen vuosi julkaistuissa iPhonen s-versioissa, mikä voisi tarkoittaa, että kaksoiskamera nähtäisiin vasta ensi vuonna iPhone 7s -mallien esittelyn yhteydessä.