iPhone 7:n saatavuutta heikentää suuren varustamon konkurssi – toimitusajat voivat olla useita viikkoja

Applen uusien iPhone-mallien saatavuus on totuttuun tappaan ollut hyvin rajoitettua, kun puhelin on nyt ollut viikon myynnissä ensimmäisen aallon maissa. Tällä kertaa saatavuutta on heikentänyt myös kansainvälisen rahtiliikenteen solmu, jonka vuoksi useita Yhdysvaltoihin matkalla olleita rahtikontteja on jäänyt jumiin Yhdysvaltain länsirannikon tuntumaan.

AppleInsiderin mukaan useat lähteet Applen vähittäismyyntiketjusta ovat paljastaneet, että helpotusta saatavuusongelmiin on odotettavissa lähiaikoina. Applen omissa myymälöissä Yhdysvalloissa uusia iPhone-malleja pitäisi olla reilummin saatavilla 8. lokakuuta alkaen.

Ongelmia uusien iPhone- ja Apple Watch -mallien saatavuudelle on aiheuttanut korealaisen Hanjin Shipping -varustamon konkurssi elokuun lopussa. AppleInsider kertoo nähneensä dokumentteja, jotka todistavat, että Hanjinin konkurssi viivästytti useita Applen uutuustuotteita sisältäviä kontteja ennen myynnin aloittamista 16. syyskuuta. Hanjinin alus ei maksamattomien laskujen vuoksi ole päässyt purkamaan kuormaansa Yhdysvaltojen länsirannikolla, mutta nyt ”nimettömäksi jäänyt teknologiayritys” on maksanut avoimia laskuja, jotta Applen tuotteita sisältäväkuorma on saatu satamaan.

Applen omien myymälöiden lisäksi myös suuret jälleenmyyjäketjut ovat kärsineet iPhone-mallien huonosta saatavuudesta, eikä esimerkiksi Targetilla ja Best Buylla ole edelleenkään tuotteita varastossa.

Uusien iPhone-mallien heikko saatavuus Applen kotimaassa eittämättä vaikuttaa saatavuuteen myös muissa maissa. Suomessa monien mallien saatavuus on edelleen huono, ja pisimpiä toimitusaikoja ilmoitetaan mustille värivaihtoehdoille sekä iPhone 7 Plus -malleille. Esimerkiksi Elisan mukaan toimitusajat Plus-malleille saattavat olla 2 – 3 viikkoa ja peilimustille versioille vielä pidempiä.