Hurjasti paremmat 5G-verkot kehitteillä

Huawei ja Intel ovat kertoneet yhteistyöstään 5G-verkkojen ja niiden taustatekniikan kehittämisessä. Intelin pääjohtaja Brian Krzanich julkisti yhteistyön Huawei Connect 2016 -tapahtuman puheessaan.

Huawein suurtapahtumassa 5G-verkot ovat olleet vielä sivuroolissa, sillä niiden todellinen tulo markkinoille on yhä useamman vuoden päässä, kenties vuorossa laajemmin noin vuonna 2020 tai myöhemmin.

Intel ennustaa hurjaa kasvua kerätyn datan ja näin tiedonsiirron määrään. Esimerkiksi itseajava auto voi kerätä ja siirtää jopa 4 teratavua eli 4 000 gigatavua päivässä.

Aivan tarkkoja 5G-standardointejakaan ei ole vielä saatu sovittua, joten tilanne tekniseltä kannalta elää vielä. Se, mitä 5G-verkoilla halutaan saavuttaa, on kuitenkin jo melko selvää: suuremman laitemäärän kytkeminen verkkoyhteyteen, yhteysnopeuden nosto 1 gigabittiin sekunnissa sekä latenssin eli vasteajan painaminen kymmenesosaan nykyisistä 4G-verkoista, 1 millisekuntiin.

Myös verkkoyhteyden nopeudessa hyppy eteenpäin nykyisin käytössä olevista 4G LTE -verkoista on huomattava. Todellisessa vauhdissa usein nykyään jäädään vielä kymmeniin megabitteihin sekunnissa, kun 5G:n myötä aletaan puhua jo satojen megabittien todellisesta nopeudesta.

5G-verkkoja tarvitaan, että tulevaisuuden kasvava tiedonsiirron määrä pystytään hoitamaan.

Kaikki teknologinen kehitys kietoutuu myös yhteen: 5G-verkoilla ja erityisesti niiden pienemmillä vasteajoilla on erittäin suuri merkitys verkkoon yhdistyvien ja jatkossa aina vain enemmän itse ajavien autojen kehityksessä. Verkon pitää toimia luotettavasti ja välittömästi, mikäli halutaan tukeutua autojen väliseen kommunikaatioon osana järjestelmää.

5G-verkkojen kehitystyö on vielä kesken. Tämän vuoksi 5G:n osalta Huaweillakaan ei ollut vielä juuri esiteltävää – tyytyminen oli vain tulevaisuuden käyttötapojen ja -tarpeiden havainnollistamisessa.

 

comments powered by Disqus