Huhu: Uudessa iPhonessa ei enää tuttua kuulokeliitäntää

Applen tulevasta iPhone 7:stä on kuultu moninaisia huhuja. Eräs näistä ennustaa, että Apple lakkaa käyttämästä perinteistä 3,5 millimetrin kuulokeliitäntää. Tälle tiedolle on nyt saatu jonkinlaisia varmistuksia yhtiön toimitusketjusta.

AppleInsiderin mukaan lähde Applen toimitusketjussa Kiinassa on varmistanut, että Apple aikoo todella luopua 3,5 millimetrin audioliitännästä tulevaisuudessa. Muutoksen uskotaan tapahtuvan seuraavassa lippulaiva-iPhonessa – eli iPhone 7:ssä – jonka julkaisun odotetaan tapahtuvan ensi syksynä.

Kuulokeliitännän vaihtamisesta kuultiin jo viime vuoden marraskuussa. Tuolloin oletuksena oli, että kuulokkeet liitettäisiin jatkossa iPhone-laitteisiin monikäyttöisen Lightning-liitännän kautta. Tuorein tietovuoto kuitenkin mainitsee myös Bluetooth-teknologian Applen strategialle tärkeänä.

Luonnollisesti tietoa ei vieläkään voida pitää täysin varmana, mutta se tuntuu saavan alati enemmän uskottavuutta. Kuulokeliitännän karsinnan lisäksi iPhone 7:n uskotaan olevan vedenpitävä ja hyödyntävän uudenlaisia kuorimateriaaleja.

Huhun mukaan iPhone 7:ssä luovutaan perinteisestä pyöreästä kuulokeliitännästä.