Huhut Samsungin taittuvasta puhelimesta vahvistuvat – viisituumainen muuntuu kasituumaiseksi

Samsung harkitsee kahden uuden, taittuvalla näytöllä varustetun älypuhelimen julkaisua, raportoi nyt uutistomisto Bloomberg.

Samsungin aikeista julkaista taittuva puhelin ensi vuonna on kuultu huhuja jo aiemminkin. Uusi raportti yleensä luotettavalta uutistoimistolta vahvistaa aiempia tietoja.

Lisäksi Bloomberg antaa nyt tarkemman aika-arvion: Samsungin uutuudet olisivat suunnitelmissa julkistavaksi jo Mobile World Congressissa Barcelonassa helmikuussa. Viime vuosina Samsung on julkaissut tapahtumassa Galaxy S -sarjan uuden lippulaivaälypuhelimensa.

Toinen Samsungin taittuvanäyttöisistä kehityksessä olevista puhelimista kääntyy kasaan. Puhelinmuodossa laitteen näytön koko on viisi tuumaa, mutta avattuna laite laajenee kahdeksantuumaisen tabletin kokoon.

Samsungin konseptivideo on esitellyt taittuvanäyttöistä laitetta.

Puhelimissa on OLED-näytöpaneeli. Samsung onkin etulyöntiasemassa taittuvien puhelinten kehittämisessä sen näyttöteknologiaosaamisen myötä. Analyytikkokommenttien mukaan vaikeinta Samsungille on ollut kehittää läpinäkyviä, kestäviä muoveja taipuvien näyttöjen rinnalle.

Samsungin taittuvien puhelinten kehityshanke kulkee Project Valley -koodinimellä. Sisäpiiriläisten mukaan Samsung ei aio julkaista uutuuksia Galaxy S -sarjansa alla.

Myös Applen iPhonen on huhuttu vaihtavan syksyllä 2017 OLED-näyttöihin, mutta taipuvuudesta ei ole kuultu raportteja – sen sijaan kaareva tulevan iPhonen voi huhujen mukaan olla. OLED-näytöissä johtava valmistaja Samsung on saamassa Applesta suuren OLED-näyttöpaneeliasiakkaan, Bloomberg povaa.