Maanantaina julkistettavan uuden iPhonen huhut tiivistyvät – tätä on luvassa

Applen uudesta neljän tuuman iPhonesta on huhuttu viime kuukausina ahkerasti ja lukuisia vuotojakin on nähty. Nyt julkistukseen on aikaa enää yhden viikonlopun verran, sillä uusi iPhone SE nähdään Applen tilaisuudessa Suomen aikaa illalla maanantaina 21. helmikuuta.

Useampaan otteeseen paljastuksia iPhone SE:stä tehnyt 9to5Mac on nyt vetänyt vielä kaikki tiedonmuruset yhteen ja vahvistanut uuden kompaktin iPhonen lopulliset tiedot.

Valikoiduista muista vihjeistä poiketen iPhone SE tulee kuin tuleekin olemaan ulkoisesti lähes iPhone 5s:ää vastaava. Ainoa ero löytyy reunoista, jotka uutuudessa ovat mattapintaisemmat iPhone 5s:n kromauksen sijaan. Lisäksi reunat voivat olla hieman pyöreämmät, mutta eroa lähteet kuvailevat lähes huomaamattomaksi.

Kameran osalta Applen on kerrottu testanneen iPhone SE -prototyyppejä sekä 8 että 12 megapikselin kameroilla. Lopulta 9to5Mac vahvistaa nyt iPhone SE:hen olevan tulossa 12 megapikselin kameran, myös 4K-videokuvaustuella. Tämä vastaa tuoreinta iPhone 6s:ää. Lisäksi iPhone SE tuo mukanaan toistaiseksi viimeisimmän iPhone-järjestelmäpiirin eli Apple A9:n, varustettuna tietenkin avustavalla M9:llä. Näiden myötä uutuus saa tuen myös Apple Pay -maksuille sekä jatkuvalletaustakuuntelulle ”Hei Siri” -komennon osalta. Kamera tukee myös iPhone 6s:n yhteydessä lanseerattuja liikettä ennen ja jälkeen kuvan tallentavia Live Photos -kuvia.

iPhone SE on tulossa tarjolle 16 ja 64 gigatavun muistiversioina. Värivaihtoehtoja on tulossa kaikki iPhone 6s:stä tutut neljä eli tähtiharmaa, hopea, kulta ja ruusukulta. Hinnaltaan iPhone SE tulee mallistossa iPhone 5s:n tilalle sitä vastaavaan hintaan. Myyntiin sitä odotetaan ensimmäisillä markkinoilla lähes välittömästi julkistuksen jälkeen.

Huhuissa uutta nelituumaista iPhonea on nimitetty myös esimerkiksi iPhone 6s miniksi tai iPhone 5se:ksi, mutta lopulliseksi nimeksi on tulossa iPhone SE.

iPhone SE:n ohella Applen odotetaan esittelevän maanantaina myös 9,7 tuuman iPad Pron nykyisen iPad Air 2:n seuraajaksi sekä uusia rannekkeita Apple Watchille.

comments powered by Disqus