Huhut käynnistyivät jo: Seuraavassa iPhonessa 3D-näyttö?

Apple on vastikään saanut markkinoille iPhone 6:n (kuvassa), mutta huhut seuraavasta mallista ovat jo käynnistyneet.

Kiinalassa julkistetun raportin mukaan Apple puuhaa ensai vuonna esiteltävään iPhoneen 3D-näyttöä, jonka katselu ei tarvitsisi 3D-laseja.

Raportin mukaan näytön valmistamnen tuottaa Applelle päänvaivaa, koska se joutuu muuttamaan puhelimen näyttötekniikkaa kovalla kädellä nykyisestä.

Apple on kirjannut patentin 3D-näytöstä viime syyskuussa.

3D-näyttö ei ole mobiilimaailmassa uutta, sillä HTC ja LG ovat kokeilleet samaa älypuhelimissaan jo vuonna 2011. Kyseisillä puhelimilla oli mahdollista ottaa myös 3D-valokuvia.

3D-tekniikka ei ole käyttäjän kannalta aivan ongelmatonta. Se voi aiheuttaa joillekin ihmisille päänsärkyä ja pahoinvointia.