iPhonen julkistus nurkan takana – huhumyllyn parhaat palat

Applen keskiviikkoiseen lehdistötilaisuuteen on enää kaksi päivää aikaa, mutta julkistusta edeltävät huhut käyvät siitä huolimatta kuumina. Viimeisten Kiinasta lähtöisin olevien tietojen mukaan Apple olisi esittelemässä uusissa iPhone 6S -malleissaan aiempaa tarkemmat Retina HD -nimellä kulkevat näytöt. Tämä tarkoittaisi yhtiön hyppäävän ainakin osittain mukaan muiden valmistajien käymään kilpailuunnäyttöjen tarkkuudessa.

Huhujen mukaan pienemmän 4,7-tuumaisen iPhone 6S -mallin näytön resoluutio olisi 1125×2000 pikseliä, samalla kun isomman iPhone 6S Plussan resoluutio olisi 1242×2208 pikseliä. Nykyisissä iPhone 6 ja iPhone 6 Plus malleissa näyttöjen resoluutiot ovat 750×1334 pikseliä ja 1080×1920 pikseliä, joten parannusta tapahtuisi etenkin pienemmän iPhone 6S:n kohdalla.

Sonyn viime viikolla esittelemä Xperia Z5 Premium toimii loistavana esimerkkinä valmistajien käymästä kilvasta näyttöjen tarkkuudessa. 4K-näytöllä varustettu puhelin on ensimmäinen laatuaan maailmassa.

Aiempaa tarkempien näyttöjen lisäksi Applen on huhuttu lisäävän iPhone 6S -malleihin entistä enemmän keskusmuistia ja esittelevän puhelimissa uuden Force Touch -toiminnon. Keskusmuistin osalta määrän odotetaan nousevan yhdestä gigabitistä kahteen, samalla kun Force Touch toisi puhelimeen Apple Watchista tuttuja ominaisuuksia. 

Parantuneen näytön tarkkuuden, suuremman keskusmuistin ja Force Touchin lisäksi uusiin iPhone 6S -malleihin on veikkailtu muun muassa parempaa kameraa ja vahvempaa runkoa. Myös puhelimen ulkonäköön odotetaan pieniä muutoksia, vaikka tällä saralla uudistukset ovat todennäköisesti hiuksenhienoja. Ehkä merkittävimpänä ulkoisena erona Applen odotetaan esittelevän iPhone 6S:stä uuden punakultaisen värivaihtoehdon.

Applen keskiviikkoista julkistustilaisuutta odotellessa olemme keränneet alle kuvakoosteen erinäisistä iPhone 6S -mallia koskevista huhuista. 

Force Touch vaikuttaa yhdeltä iPhone 6S:n todennäköisimmistä uudistuksista. Vuotokuvassa iPhone 6:n ja 6S:n näyttöpaneelit rinnakkain.

Tavalliseen tapaan Applen odotetaan tuovan uusiin iPhone-malleihin päivitetyn suorittimen sekä mahdollisesti nostavan keskusmuistin määrää.

iPhone 6:n vaatimattoman kamerapäivityksen jälkeen, iPhone 6S:n odotetaan uudistavan sekä etu- että takakameran.

Puhelimen paksuus on yksi huhuissa vilkkaasti pyörinyt aihe. Suurta muutosta ei ole tiedossa, mutta Force Touch voi mahdollisesti tuoda mittoihin aavistuksen verran lisää.

Näytön osalta huhuja on liikkunut niin resoluution kuin näyttömateriaalinkin suhteen. Viime vuonna vilkkaana käynyt keskustelu safiirilasinäytöistä on kuitenkin iPhone 6S:n kohdalla hiljentynyt.

Monet valittivat iPhone 6:n kohdalla puhelimen taipuvan turhan herkästi. Huhujen mukaan iPhone 6S helpottaisi ongelmaa käyttämällä materiaalina vahvempaa alumiinia.