Huawein uusi käyttöliittymä saapuu syksyllä – lähempänä puhdasta Androidia

Huawein oma käyttöliittymä Androidille on nimeltään Emotion UI, tai kavereiden kesken EMUI, ja sen viimeisin virallinen versio on numero 4.1. Uutta ilmettä Huawein puhelimille ja tableteille on kuitenkin luvassa myöhemmin tänä vuonna, kun tulossa on EMUI 5.0.

GSMArenan mukaan alan lähteet ovat juorunneet, että kiinalaisvalmistaja olisi ahkerasti työskennellyt uuden käyttöliittymän kimpussa. EMUIn uuden ilmeen sanotaan olevan lähellä puhdasta Googlen Androidia, mikä tarkoittaa selvää poikkeusta aiempiin Emotion UI -versioihin. Huawein EMUIssa on tähän asti ollut vahvasti omanlaisensa leima esimerkiksi valikkorakenteiden ja ulkoasun osalta.

Huawein mobiililaitteista vastaavan johtajan Li Changzhun mukaan uusi, yksinkertaisempi käyttöliittymä maistuu paremmin länsimaisille asiakkaille. Hänen mukaansa EMUIlle ominaisesta käytettävyydestä tai muokattavuudesta ei kuitenkaan ole tarkoitus tinkiä.

Emotion UI 5.0 on odotettavissa tämän vuoden kolmannella neljänneksellä. Käytännössä julkaisu voisi osua samoihin aikoihin syksyn IFA-messujen kanssa, ja uusi Huawei Mate -malli voisi olla ensimmäinen uutta Emotion UI:ta käyttävä laite.