Huaweilta tulossa uusi huokea älypuhelin

Huawein Honor-brändi saattaa olla saamassa uuden, huokeaan hintaluokkaan asettuvan mallin vielä tämän kuun aikana. Honor 5C esitellään huhujen mukaan joko 13. tai 28. huhtikuuta.

Viime vuoden huhtikuussa Huawei julkaisi Honor 4C:n, joka oli varustettu viisituumaisella 1280 x 720 pikselin näytöllä ja yhtiön omalla Kirin 620 -järjestelmäpiirillä. Laitteen julkaisusta tulee siis näillä näppäimillä kuluneeksi vuosi, joten seuraaja alkaisi olla ajankohtainen.

Gizchina-sivuston mukaan kovin tarkkoja yksityiskohtia Honor 5C:n teknisistä ominaisuuksista ei vielä ole tiedossa, mutta ainakin laitteesta on tulossa edeltäjäänsä tehokkaampi, kiitos Kirin 650 -järjestelmäpiirin. Lisäksi 5C on saamassa 4G LTE -mobiiliyhteyden, jota edeltäjässä ei ollut.

Gizchina julkaisi myös mainoskuvan, jonka perusteella Honor 5C:n esittely voisi tapahtua 13. huhtikuuta, eli jo ensi viikolla. Aiemmin on kuitenkin huhuttu myös päivämäärästä 28. huhtikuuta. Joka tapauksessa näyttäisi siltä, että laitteen esittely tapahtuu lähiviikkojen aikana.