Huawei P9 -puhelimia myyty yli 9 miljoonaa

Huawei on kertonut myyneensä yli 9 miljoonaa sen P9-huippupuhelinta. Huawei P9 julkistettiin huhtikuussa. Huawei ei ole erikseen eritellyt, lukeutuuko sen 9 miljoonaan myytyyn P9-puhelimeen myös itse P9:n ohella sen sisarmallien P9 Plussan ja P9 Liten myynti. Aiemmin syyskuussa Huawei kertoi P9:n toimitusten ylittäneen kuusi miljoonaa.

Yhteensä Huawei kertoi ennen lokakuun puoliväliä toimittaneensa tänä vuonna jo yli 100 miljoonaa älypuhelinta. Viime vuonna Huawei yhdessä omistamansa sisarbrändin Honorin kanssa ylsivät 100 miljoonan älypuhelimen toimituksiin koko vuodelta

 

Huaweita yhdessä Honorin kanssa pidetään tällä hetkellä maailman kolmanneksi suurimpana älypuhelinmerkkinä vajaan 10 prosentin markkinaosuudella. Edellä ovat Samsung (noin 20 prosenttia) ja Apple (12+ prosenttia). Huawein takana huomattavasti nopeammin kasvavat OPPO ja vivo, joilla on takanaan sama omistaja BBK Electronics.

Suomessa Huawei on jo juuri noussut syyskuussa suurimmaksi älypuhelinmerkiksi. Huawein kuluttajaliiketoiminnan johtaja Richard Yu nosti tämän faktan esiin myös uutistoimisto Reutersin haastattelussa uusien Mate 9 -puhelinten julkistuksen jälkeen viime viikolla.

P9:stä Huawei tuo Suomessa myyntiin nyt uuden sinisen värivaihtoehdon, joka julkistettiin yhdessä punaisen kanssa IFA-messujen yhteydessä syyskuun alussa.

Huawei on myös avaamassa oman kauppansa, ensimmäisen Suomessa, Helsingin keskustaan vielä loppuvuoden aikana.