Huhu: HTC:n seuraavan huippupuhelimen ulkomuoto "rakastettava"

Kevät on uusien Android-huippupuhelinten aikaa. Uusia malleja odotetaan useilta valmistajilta, joihin kuuluu myös lähivuosina taistelemaan joutunut HTC. Yhtiö pyrki viime vuonna kääntämään uuden lehden ja huhujen perusteella tuleva One M10 -lippulaiva jatkaa samalla tuoreemmalla tiellä.

Viime syksynä HTC lähti uudistamaan paikallaan polkenutta One-laitteiden muotoilua One A9:n avulla. Sulavalinjaisempi metallipuhelin osui keskihintaluokkaan ja sai sekä suitsutusta että kritiikkiä ulkomuodostaan, joka muistutti kiistatta Applen iPhone 6 -laitteita.

HTC One A9

Nyt Evan Blass eli @evleaks on ottanut kantaa tulevan One M10:n tarjontaan. Jälleen aktivoituneen vuotolähteen mukaan A9:stä pitäneet tulevat rakastamaan M10:tä. Kommentti koskee todennäköisesti laitteen ulkoista muotoa ja laatutuntumaa, vaikka toki se voi yltää myös itse käyttökokemukseen, jota A9:n kohdalla on kehuttu.

Aiempien tietojen perusteella HTC:n alkuperäinen tarkoitus oli julkistaa One M10 MWC-messuilla helmikuun lopulla. Nähtävästi laitteen uudelleensuunnittelu on kuitenkin viivästyttänyt julkistusta maaliskuun puolelle. Puhelimen on myös huhuttu tulevan kahtena versiona, joista toinen käyttää Snapdragon 820 -piiriä ja toinen luottaa MediaTekin tarjontaan.