HTC:ltä tulossa kolme uutta puhelinmallia varhain 2017

Taiwanilaisen HTC:n kerrotaan julkaisevan peräti kolme uutta puhelinmallia alkuvuodesta 2017. Ensimmäinen niistä saatetaan virallisesti nähdä jo parin viikon kuluttua.

PhoneArena kertoo huhutuista kolmesta uutuus-HTC:stä, joiden työnimet ovat ”Ocean Master”, ”Ocean Note” sekä ”Ocean Smart”. Näistä tiettävästi Ocean Note omaa suurimman näytön ja sen esittely saattaisi tapahtua jo 12. tammikuuta. HTC on jo kertonut tuona päivänä järjestettävästä julkistustilaisuudesta, mutta sen sisällöstä ei ole vielä varmaa tietoa.

Huhujen mukaan Ocean Note tulee tarjolle mustana, valkoisena sekä sinisenä, ja se sisältää kaksi SIM-korttipaikkaa. Kuulokeliitäntää laitteesta ei tiettävästi löydy.

Erityisen mehukas huhu on se, että tuleva ”Ocean Note” sisältäisi DxOMarkin kaikkien aikojen parhaaksi arvioiman älypuhelinkameran. Tällä hetkellä DxOMarkin listalla jaetulla kakkossijalla on HTC:n huippumalli 10, yhdessä Samsung Galaxy S7 edgen ja Sony Xperia X Performancen kanssa. Kärkisijaa pitää hallussaan Google Pixel, joka onGooglen suunnittelema, mutta HTC:n valmistama, joten HTC:ltä löytyy kyllä kameraosaamista.

HTC:n kolmea uutuuspuhelinta voidaan PhoneArenan mukaan odotella esiteltäviksi kolmen seuraavan kuukauden aikana. Nähtäväksi jää, auttavatko ne parantamaan HTC:n pahasti sakkaavaa puhelinmyyntiä.