Sekaannus: Kuinka paljon HTC:n kohupuhelin maksaa?

HTC:n uusin älypuhelin on One A9. Pitkin vuotta huhuja herätellyt laite julkistettiin viikko sitten. Sittemmin One A9 on kummastuttanut kuluttajia monilla tavoilla muun muassa iPhone 6 -vertauksien ja eri markkina-alueiden hintapolitiikan vuoksi. Nyt hintahämmennys on saanut lisää vettä myllyynsä.

Alustavasti One A9:n hinnaksi Yhdysvalloissa kerrottiin 399,99 dollaria eli suoraan käännettynä noin 368 euroa. Euroopan hintataso taas eroaa Amerikan sopuhinnoista tuntuvasti, sillä esimerkiksi Iso-Britanniassa laitteen hinnaksi näyttää asettuvan 429,99 puntaa eli suoraan käännettynä noin 617 euroa. Lisäksi kyseisellä rahalla ei saa edes samoja teknisiä ominaisuuksia kuin Yhdysvalloissa.

Todellisuudessa amerikkalaistenkaan tilanne ei ole aivan näin ruusuinen. Android Centralin saamien tietojen mukaan ilmoitettu 399,99 dollaria on nimittäin poikkeuksellinen alehinta. HTC One A9:ää myydään Yhdysvalloissa rajatun ajan verkkokaupan ja tiettyjen jälleenmyyjien kautta kyseiseen hintaan. 7. marraskuuta laitteen hinta nousee 100 dollarilla päätyen 499,99 dollariin eli noin 473 euroon. Tämä ei toki tasaa Amerikan ja Euroopan hintatasojen eroa täysin, mutta tasapäistää tilannetta hieman.

Kohuista huolimatta One A9 vaikuttaa olevan varsin laadukas älypuhelin. Eritoten puhelimessa panostetaan kevyempään käyttökokemukseen ja ajantasaisiin päivityksiin. Lisäksi HTC on kertonut olevansa ylpeä puhelimen ulkomuodosta ja aikovansa hyödyntää sitä myös tulevissa laitteissa.

HTC One A9:n eri värivaihtoehdot