Halpa-Samsung jatkaa voittokulkuaan Suomessa – Uusi iPhone kirittää

Kuukausi on vaihtunut ja operaattorit ovat jälleen paljastaneet viime kuun myydyimmät puhelimensa. Huhtikuussa kärkimenestyjät ovat vanhoja tuttuja, mutta uusi iPhone kirittää jo hyvää tahtia.

Samsungin edullinen Galaxy J5 jatkaa edelleen kansan suosikkina. Puhelin oli myydyin Elisan kuluttaja-asiakkaiden keskuudessa, mikä selvisi jo viime viikon puolella. Sama trendi on jatkunut myös DNA:lla.

Vahvoina kilpakumppaneina jatkavat iPhone 6s – joka on napannut oman osansa ykkössijoista – ja Huawei Honor 7. Soneran asiakkaiden joukossa kysyntää on ollut myös Lumia 550:lle.

Uudeksi haastajaksi taas ilmaantui iPhone SE. Kärkisijaa Apple-uutuudelle ei vielä herunut, mutta laite nousi silti vahvasti myyntilistoille kaikilla operaattoreilla.

 

DNA:n mukaan kevään lahjakausi on jo alkanut, mutta sen vaikutukset eivät näy radikaalisti puhelinten järjestyksessä myyntilistoilla. ”Lahjaksi ostetaan hyvin pitkälti samoja puhelimia, jotka ovat myydyimpien listalla muutenkin”, DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko selittää. Pieniä trendejä on kuitenkin nähtävästi olemassa. ”Apple on tässä kohderyhmässä hieman muita suositumpi erityisesti jo vähän pidemmälle koulutiellään ehtineiden keskuudessa”, Aavikko jatkaa.

DNA:n myydyimmät puhelimet huhtikuussa 2016:
1. Samsung Galaxy J5
2. Apple iPhone 6s
3. Huawei Honor 7
4. Huawei Y360
5. Apple iPhone SE
6. Samsung Galaxy A3 (2016)
7. Samsung Galaxy S7 Edge
8. Samsung Galaxy S5 Neo
9. Sony Xperia M5
10. Microsoft Lumia 550

Soneran myydyimmät puhelimet huhtikuussa 2016 (suluissa sijoitus maaliskuussa):
1. (1.) Apple iPhone 6s
2. (3.) Samsung Galaxy J5
3. (4.) Microsoft Lumia 550
4. ( – ) Apple iPhone SE
5. (2.) Apple iPhone 5s
6. (8.) Huawei Honor 7
7. (5.) Samsung Galaxy S7 Edge
8. (6.) Microsoft Lumia 650
9. ( – ) Huawei P8 Lite
10. ( – ) Sony Xperia M4