Googlen Hangouts-viestipalvelu sai kaivatun ominaisuuden

Googlen oma Hangouts -viestipalvelu on päivittynyt Androidilla. Sovelluksen versionumero nousi samalla 7.0:aan. Uusi päivitys tuo mukanaan uusia ominaisuuksia, joista ainakin yksi on ollut todella kaivattu. Hangoutsin päivityksestä uutisoi muun muassa AndroidCentral.

Merkittävin uusi ominaisuus, jota on varmasti myös kaivattu, päivityksessä lienee viestiin vastaaminen suoraan ilmoituksesta. Käyttäjä voi siis ilmoitusvalikon ilmoituksesta vastata viestiin menemättä Hangouts-sovellukseen. Monilla Android-valmistajilla on ollut jo aiemmin vastaavanlainen ominaisuus omissa viestisovelluksissaan. Kyseinen ominaisuus saapui kuitenkin vasta nyt Hangoutsiin.

Hangoutsissa voi nyt vastata viestiin suoraan ilmoituksesta

Toinen uusi ominaisuus on kirjanmerkin muodostaminen aloitusnäytölle jostain tietystä keskustelusta. Käyttäjä voi näin ollen suoraan aloitusnäytöltä hypätä suoraan juttelemaan kaverinsa kanssa tai avata ryhmäkeskustelun.

Hangoutsiin on tullut myös muita hieman pienempiä muutoksia. Sovelluksen ulkonäkö on muuttunut hieman, muttei mitenkään valtavasti. Googlen sovellukset noudattavat pitkälti yhtiön julkaisemaa Material Design -muotokieltä.

Googlen Hangouts-sovellus löytynee kaikista Android-puhelimista esiasennettuna, mutta sen voi käydä päivittämässä Googlen Play-kaupan kautta.