Googlen palapelipuhelin valmistuu ensi vuonna – tällainen siitä tulee

Google on jo pitkään kehittänyt modulaarista, vaihdettavista palasista koostuvaa puhelintaan Project Ara -koodinimen alla. Nyt puhelimen saatavuudesta on kuultu uutta tietoa.

I/O-kehittäjätapahtumansa yhteydessä Google kertoi, että kehittäjät tulevat saamaan esiversion Arasta käsiinsä vielä tämän vuoden puolella, vuoden viimeisen neljänneksen aikana. Google myös esitteli puhelinta lähemmin Wired-julkaisulle.

Ensi vuoden aikana Arasta tulee laajasti tarjolle valmis myyntiversio, jonka pitäisi olla kehittäjien aluksi saamaa versiota ohuempi. Tämän vuoden aikana Google aikoo pienessä mittakaavassa testata Araa jollakin yhdysvaltalaismarkkinalla luovuttuaan aiemmista suunnitelmistaan rajatusta myynnistä Puerto Ricossa.

Alun perin vuonna 2013 Motorolalla aloitetun Ara-projektin lopputuloksen piti tulla markkinoillejo 2015. Projekti on ollut haastava, mikä on johtanut myöhästymisiin.

Ara-puhelin tulee nyt koostumaan rungosta, josta löytyvät myös puhelimen ydintoiminnot- ja yhteydet. Tämän lisäksi puhelimeen voidaan liittää kuusi erilaista vaihdettavaa moduulia, joita voi vaihtaa myös puhelimen ollessa toiminnassa. Moduulit voivat esimerkiksi tarjota erilaisia kameroita, kaiuttimia tai antureita. Ne liittyvät puhelimeen UniPro-väylän kautta, jonka kautta voi siirtyä 11,9 gigabittiä tietoa sekunnissa suuntaansa.

Alkuperäisistä suunnitelmistaan poiketen Ara-puhelimessa nyt perusasiat, kuten suoritin, RAM-muisti ja tallennusmuisti löytyvät puhelimen rungosta, koska Googlen tutkimusten mukaan ihmisiä eivät kiinnosta muutokset tällä saralla. Sen sijaan vaihdettavat moduulit voivat tuoda Araan lisätoimintoja, joita ei esimerkiksi useimpiin puhelimiin kannattaisi suoraan liittää – vaikkapa glukoosimittarimoduulina diabeetikoille.

I/O-tapahtumansa lavalla Google esitteli myös, kuinka moduulit voi irrottaa Arasta jopa puheohjauksella.

Googlen itsensä ohella muille kehittäjille avataan pääsy suunnittelemaan, valmistamaan ja myymään omia moduulejaan. Yhteistyötä Ara-puhelimen osalta on tehty muun muassa myös Samsungin, Sonyn ja Panasonicin kanssa.

Arasta löytyy tietenkin Googlen Android-käyttöjärjestelmä. Google ei ole vielä kertonut lopullista päätöstään, miten se aikoo Ara-puhelimet valmistaa ja myydä – eli liittoutuuko se jonkin valmistajan kanssa, kuten Nexus-puhelinten kanssa on toimittu, vai jatkaako se itsenäisesti.

Erilaisia Ara-moduuleja: kokoja on kaksi, neliö ja sen puolikas suorakulmion muodossa.

Ara-puhelinprojekti on siirtynyt omaksi erilliseksi yksikökseen Googlen alla. Aiemmin sitä kehitettiin osana Googlen Advanced Technology and Projects -ryhmää. Google on järjestellyt laitetoimintaansa laajemminkin uudelleen Motorolalta palanneen Rick Osterlohin johdettavaksi.

Project Aran ohella on nähty muutamia muita modulaaristen puhelinten hankkeita. Suomalainen Puzzlephone kehittää omaa puhelintaan, jossa rungon lisäksi on kaksi moduulia.

Ara-puhelimen jälkeen Googlen tulevaisuuden visioissa siintää jo ajatuksia Ara-tabletista tai jonkinlaisesta vastaavan konseptin pienemmästä internetiin kytkeytyvästä laitteesta.

comments powered by Disqus