Googlelle lunta tupaan Venäjällä – Androidin kanssa toimittu väärin

Googlen valitus Venäjällä ei auttanut, vaan myös valitusta nyt käsitelleen tuomioistuimen mukaan Google on toiminut väärin Android-käyttöjärjestelmänsä kanssa edellyttäessään laitevalmistajien sisällyttävän Android-laitteisiinsa kaikki Googlen haluamat sovellukset.

Moskovan valitusta käsitellyt tuomioistuin pitiaiemman valtion kilpailuasioita käsittelevän viraston päätöksen Googlen määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä voimassa. Asiasta on kertonut muun muassa VentureBeat.

Googlen sopimukset valmistajien kanssa edellyttävät, että jos valmistaja haluaa laitteisiinsa esiasentaa Googlen sovelluksia, täytyy niiden asentaa kaikki Googlen haluamat sovellukset. Tämän on nähty haittaavan kilpailua, koska näin kilpailevat palvelut ovat heikommassa asemassa. Asetelma voi myös heikentää valmistajien välisen kilpailun mahdollisuuksia.

Google ei ole sovellusten esiasentamiseen liittyvän asian kanssa ongelmissa vain Venäjällä, vaan asiaa tutkitaan muuallakin. Euroopan komissiokin on ollut asiassa aktiivinen ja on nyt pyytämässä Googlelta virallisesti selvitystä ja vastausta kerättyään tähän asti kommentteja kilpailijoilta sekä muuta tausta-aineistoa.

Venäjällä Googlesta alun perin valitti sen paikallinen kilpailija, venäläinen hakukoneyhtiö Yandex. ”Olemme tyytyväisiä oikeuden päätökseen pitää aiempi päätös voimassa”, kommentoitiin Yandexilta tuoreimman päätöksen jälkeen.

Googlelle koituvat seuraamukset eivät ole vielä täysin selviä. Todennäköisesti se joutuu muuttamaan sopimuksiaan laitevalmistajien kanssa aiemmasta niin, että valmistajat voivat poimia laitteisiinsa vain haluamansa Google-sovellukset eivätkä enää pakotetusti kaikkia. Lisäksi Google joutuu mahdollisesti maksamaan sakkoja tähän asti jatkuneestatoiminnastaan.

Venäjällä Googlelle tulevilla rajoitteilla ei välttämättä yksittäisenä markkinana olisi niin paljoa laajempaa merkitystä, mutta kuten edellä mainittu, ollaan samassa asiassa liikkeellä muuallakin. Euroopan unionin osalta mahdollisia toimenpiteitä saataneen kuitenkin odottaa vielä melko pitkään, todennäköisesti ensi vuoden puolelle, jos komissio asiassa Googlen vastauksen jälkeen vielä näkee sen toimineen väärin.

Koska Google loi Androidin ja toi sen ilmaiseksi valmistajien käytettäväksi alun perin suojatakseen hakukoneensa asemaa uudessa mobiilissa maailmassa, on kysymys esiasennetuista sovelluksista sille erittäin merkittävä. Googlen logiikka Androidin kääntämisessä taloudelliseksi menestykseksi on sen palvelujen käytön lisäämisessä – jos näitä palveluja ei laitteista löytyisikään enää valmiina, voisivat käyttäjät siirtyä muihin palveluihin ja Googlen koko kantava idea Androidin kehittämisen taustalta murenisi.

comments powered by Disqus