Google valmistautuu rummuttamaan Android Onea

Google aikoo lanseerata kokonaan uuden Android-puhelinten malliston, joka tulisi myyntiin Intian markkinoilla. Huhut kertovat, että uudet laitteet julkaistaan ensi viikolla. Google itse on ollut asiasta vaitonainen. Googlen odotetaan käyttävän lanseeraukseen 7-numeroisen markkinointibudjetin.

Android One -puhelimessa olisi kaksi sim-paikkaa, 5 megapikselin takakamera ja neliydinprosessori. Näytön koko olisi vahvistamattomien tietojen mukaan vähintään neljän tuumaa. Käyttöjärjestelmänä olisi Androidin versio 4.4, mutta laitteet päivitettäisiin syksyllä tulevaan Android L -versioon.

Puhelinten hinta olisi edullinen, alkaen noin 90 euroa. Hinnoittelu on aggressiivinen, sillä samoilla ominaisuuksilla varustetut puhelimet ovat tavallisesti selvästi kalliimpia.