Googlen Play -kauppaan pieni, mutta tärkeä uudistus

Toisinaan tärkeät päivitykset ovat hyvin pieniä. Osoitus tästä on Googlen sovelluskaupan uudistus, jonka avulla käyttäjät näkevät heti, tukeeko jokin sovellus älykelloja vai ei.

Google Play -mobiilisovellus on saanut näppärän uudistuksen. Android Wear -kelloja tukevat sovellukset on nyt merkitty pienellä kelloikonilla. Ikoni löytyy sekä sovelluksen etusivulta että Lisätietoja-painikkeen takaa, jossa sen rinnalla on seliteteksti: ”Parannettu Android Wearia varten.”

Android Policen mukaan ensimmäiset havainnot uudesta kelloikonista tehtiin jo joitakin päiviä sitten. Nyt ne ovat kuitenkin alkaneet näkyä kaikilla. Nähtävästi päivitysprosessi on kuitenkin edelleen kesken, sillä kaikki Android Wear -kelloja tukevat sovellukset eivät vielä näytä ikonia. Samoin Google Playn verkkoversiosta merkinnät puuttuvat.

Kyseessä on varsin pieni uudistus. Android Wear -kellojen omistavien elämää uuden merkinnän pitäisi kuitenkin helpottaa tuntuvasti.

Kelloikoni auttaa tunnistamaan Android Wear -yhteensopivat sovellukset Google Playssa

 

Varmuuden vuoksi ikoni löytyy kahdestakin paikasta

 

comments powered by Disqus