Google osti musiikkipalvelu Songzan

Google paljasti eilen ostavansa musiikkipalvelu Songzan ja yrittää siten pistää kampoihin Beats Music:n ostaneelle Applelle. Yhtiö aikoo tulevien kuukausien aikana yhdistää 5,5-miljoonan käyttäjän Songzaa nykyiseen musiikkipalveluunsa, Google Play Music:iin ja mahdollisesti jopa Youtubeen, kertoo uutissivusto The Verge. Songza pysyy kuitenkin toistaiseksi itsenäisenä palveluna, eikä sen toimintaa muuteta välittömästi.

Songza tarjoaa yksinkertaisia ihmisten tekemiä soittolistoja, jotka ovat suunniteltu sopimaan eri tilanteisiin mielialan ja musiikkimaun mukaan. Tällä hetkellä Songza on saatavilla vain Pohjois-Amerikassa Yhdysvalloissa ja Kanadassa Android- ja iOS-laitteille.

Google yritti alun perin hankkia Songzan itselleen 15 miljoonalla dollarilla. Lopullista kauppahintaa ei paljastettu, mutta New York Timesin mukaan se olisi ollut noin 39 miljoonaa dollaria eli 29 miljoonaa euroa – kuitenkin siis selkeästi vähemmän, kuin mitä Apple maksoi Beatsille.