Googlen karttasovellus hämmentää – tietää käyttäjän määränpään ennen ensimmäistäkään hakusanaa

Google on perinteisesti taipunut moneen sovellusten saralla, mutta yhtiön uusin innovaatio hämmentää karaistuneemmankin Google-konkarin. Kyse on Google Mapsin uudesta Driving-toiminnosta, joka automaattisesti päättelee käyttäjän määränpään, ennen kuin sovellukseen on kirjoitettu ensimmäistäkään hakusanaa. Käytännössä sovelluksen toiminta perustuu käyttäjän paikkatietohistoriaan, Googlen hakuhistoriaan sekä Google Mapsin hakuhistoriaan. Edellä mainittujen avulla sovellus etsii käyttäjänelämänrytmistätiettyjä toistuvuuksia ja näiden avulla suosittelee hakukohteita.

Yhtenä esimerkkinä sovelluksen toiminnasta voi antaa työmatkat. Suurin osa ihmisistä menee töihin säännöllisesti joka arkipäivä. Aamulla herätessä sovelluksesta voi nopeastikatsoatyömatkan keston sekä nopeimman reitin työpaikalla. Tilanteestariippuen sovellus osaa huomioida ruuhkat jatietyöt, ja antaa parhaat ohjeet työmatkaa varten. Samalla käyttäjä saa tiedon matkan kestosta, joten esimerkiksi ruuhkaisena aamuna työmatkalle osaalähteä hyvissä ajoin.

Sanomattakin lienee selvää, ettei Google Driving ole niitä käyttäjiä varten, jotka ovat tarkkoja omasta yksityisyydestään. Monien muiden Googlen palveluiden tapaan sovellus tarjoaa hyviä ehdotuksia arkielämään, mutta vastapainona kerää huomattavan määrän tietoa käyttäjästään. Jokainen joutuukin omalla kohdallaan miettimään, onko valmis hyväksymään sovelluksen vaatimat kompromissit.