Google kerää lääketieteellistä informaatiota rakentaakseen kuvan täydellisestä terveydestä

Google on aloittanut kunnianhimoisen projektin, jonka tarkoituksena on saada aikaan tietokanta, joka näyttää millainen täydellisesti terve ihminen on. Baseline Study -niminen tutkimus kerää aluksi geneettistä tietoa 175 ihmiseltä, mutta tutkimusta aiotaan myöhemmin laajentaa tuhansiin ihmisiin, jotta saadaan aikaan kuva täydellisen terveestä ihmisestä, kertoo The Verge.

Projekti on suunniteltu keräämään yhteen valtava määrä dataa, joka ei pelkästään helpota lääketieteen ammattilaisten työtä suurimpien terveysongelmien parantamisen suhteen, vaan mahdollistaa myös entistä parempien tauteja ennaltaehkäisevien lääkkeiden valmistamisen.

Baseline Study hyödyntää Googlen tietokoneellista voimaa tunnistaakseen datan joukosta ”biotunnisteita”, jotka saattavat auttaa karsimaan pahimpia terveysongelmia. Tämän Googlen yhteistyössä lääketieteen ammattilaisten kanssa toteuttaman projektin onnistuessa esimerkiksi sydäntauteja aiheuttavia tekijöitä saatetaan pystyä tunnistamaan entistä tarkemmin ja siten osata myös toimia ennaltaehkäisevästi oikealla tavalla sairauden välttämiseksi.