Paljon uusia ominaisuuksia – Facebook panostaa entistä enemmän live-lähetyksiin

 

Facebook toi live-videolähetykset julkisuuden henkilöille viime kesänä ja tavan kansalaisille tämän vuoden alussa. Nyt yhtiö on tiedottanut monista uudistuksista, joilla suorista videolähetyksistä pyritään tekemään entistä suurempi ja monipuolisempi osa palvelua.

Ensimmäinen uudistus on mahdollisuus alkaa lähettää suoraa videota ryhmissä ja tapahtumissa. Tällöin lähetys menee luonnollisesti vain kyseiseen ryhmään kuuluville henkilöille. Tapahtumien kohdalla live-lähetyksiä voisi käyttää vaikkapa antamaan pois jääneille maistiaisen tapahtuman meiningistä.

Samalla live-lähetykset saavat Facebookin uudet reaktiot. Vihaa, surua, rakkautta ja muita tunteita voi ilmaista lennosta ja lähetetyt reaktiot valuvat videomateriaalin yli. Lähetyksen hallitsijat taas voivat muokata lähetyksen ilmettä erilaisilla suodattimilla. Tulossa on myös mahdollisuus piirtää videolähetyksen päälle.

Filtterit ja piirtäminen Facebookin live-videoissa.

Lisäksi katsojat voivat jatkossa kutsua kavereitaan seuraamaan lähetyksiä. Muita löytämistä helpottavia uudistuksia ovat mobiilisovellukseen luotu live-osio ja tietokoneille tarkoitettu elävä kartta jolta näkee eri puolilla maailmaa tapahtuvat avoimet videolähetykset. Artikkelin julkaisuhetkellä Facebookin antama karttalinkki ei tosin tunnu toimivan.

Mainitut uudistukset tuodaan Facebookin iOS- ja Android-sovelluksiin ”tulevien viikkojen aikana”. Periscopen, Facebookin ja muiden toimijoiden välinen kilpailu live-videota kuluttavasta kansasta kovenee siis pian entisestään.

Live-lähetykset kartalla.