Facebook teki yli tuplasti voittoa viime vuoteen nähden

Yli miljardin käyttäjän sosiaalinen media Facebook onnistui vuoden toisella neljännekselle tekemään voittoa yli tuplasti sen, mihin yhtiö kykeni viime vuonna samaan aikaan. Facebookin voitto oli noin 587 miljoonaa euroa, kun taas viime vuonna se oli samalla neljänneksellä noin 247 miljoonaa euroa, kertoo PR Newswire.

Yhtiön mukaan tämän huikean tuloksen saivat aikaan mainostulojen nousu ja käyttäjämäärän lisääntyminen.  Sen tulos on kasvanut mobiilikäyttäjien määrän kasvaessa jo usean osavuosikatsauksen ajan.

– Kasvumme jatkuu, ja edessä on paljon uusia mahdollisuuksia, kun yhdistämme palveluun loputkin maailmasta, sanoi Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg tiedotteessa.

Facebook kertoo, että palveluun kirjautui noin 1,32 miljardia ihmistä vähintään kerran kuussa vuoden toisen neljänneksen aikana. Tämä on 14 prosenttia viime vuotta enemmän.