EU-komission esitys ilmaisesta EU-roamingista vedettiin pois

Euroopan komission viime viikolla tekemä ehdotus EU-alueen uusista roaming-säännöistä kohtasi kovaa vastarintaa ja komissio vetikin nyt ehdotuksensa takaisin. Uusi ehdotus on tulossa, mutta ei vielä julkistettu.

Komissio suunnitteli aiemmin, että operaattorien olisi tarjottava lisämaksutonta roaming-käyttöä muissa EU-maissa vähintään 90 päivän ajan vuodessa, kuitenkin korkeintaan 30 päivän yhtämittaiselle jaksolle. Tämä koskee dataroamingia sekä muuta matkapuhelinkäyttöä kuten puheluja ja tekstiviestejä.

Operaattoreiden mielestä erityisesti 90 päivän aikaraja on aivan liian pitkä. Operaattoreiden näkemyksen mukaan kolmen kuukauden sijaan sopivampi aika olisi 1-2 viikkoa.

Komission ehdotuksen päivien määriän rajoituksella on tarkoitus estää se, että kuluttajat hankkisivat liittymänsä toisesta maasta ja käyttäisivät sitä jatkuvasti roaming-käytössä toisessa.

Erityisesti edullisen mobiilidatan maassa Suomessa operaattorit ovat olleet huolissaan, että ne joutuvat maksumiehiksi rajoittamattomassa ilmaisessa datakäytössä muissa EU-maissa.

Komission luonnoksesta uudeksi sääntelyksi käydään edelleenkeskustelua jäsenmaiden kanssa ennen sen oletettua vahvistamista loppuvuodesta.Voimaan uuden roaming-sääntelyn odotetaan tulevan kesällä 2017.