Ei enää Motorola-puhelimia

Motorolan omistussuhteet ovat vaihdelleet viime vuosina aktiivisesti, mutta laitevalmistajan puhelintarjonta on pysynyt silti Motorola-nimen alla. Nyt kyseisen brändäyksen tie on tullut päätöksiinsä, sillä nykyinen omistaja aikoo häivyttää Motorola-nimen puhelimista.

Lenovo osti Motorolan Googlelta vuonna 2014. Kaupasta huolimatta Motorola ja Lenovo ovat toistaiseksi toimineet itsenäisinä brändeinä.

Tämä ei kuitenkaan jatku enää pitkään, sillä Lenovo aikoo häivyttää Motorola-brändin puhelinmarkkinoilta hiljalleen. Suunnitelmista kertoi Motorola-johtaja Rick Osterloh CNETin haastattelussa. Motorolan ja Lenovon puhelimet yhdistetään Lenovo-brändin alle.

Moto-laitesarja ei siis tule häviämään mihinkään. Lenovon aikomuksena on käyttää Moto-brändiä huippupuhelinten saralla ja omaa Vibe-brändiään edullisemman hintaluokan puhelimissa. Samoin Motorolan tuotteista tuttu ja varsin ikoninen M-logo jatkaa elämäänsä Moto-laitteiden selkämyksissä. Sen toveriksi ilmaantuu kuitenkin jatkossa Lenovo-brändäys.

Motorola Moto X (2014)

 

Yritysmaailmassa Motorola-nimi säilyy edelleen, sillä se jatkaa erillisenä osastona Lenovon alla. Tästä huolimatta kyseessä on ehdottomasti erään aikakauden loppu, sillä Motorola on tehnyt vuosikymmenten mittaisen työn radiotekniikan ja puhelinten parissa.