Eikö Googlen uusi viestisovellus tunnu järkevältä? Länsimaisena olet luultavasti väärää kohderyhmää

Googlen tuore pikaviestisovellus Allo ehti viime viikolla Suomeenkin, ja on jo ennättänyt nostaa kysymyksiä sen tarpeellisuudesta. Kun markkinoilla on jo Facebookin Messengerin ja WhatsAppin kaltaisia, varsin suosittuja sovelluksia, saattaa mieleen tulla, että Google on turhaan yrittämässä mukaan kilpaan. Lisäksi sovelluksella on rajoituksia, joiden vuoksi monet jättävät sovelluksen asentamatta. Se on esimerkiksi sidottu vain yhteen puhelimeen kerrallaan eikä sen käyttö onnistutietokoneella tai tabletilla.

Länsimaisesta näkökulmasta Allo saattaa vaikuttaa varsin turhalta uutuudelta, mutta Ars Technica -sivuston Ron Amadeo tuo esille mielenkiintoisen näkökulman. Amadeon mukaan Allo on suunniteltu kehittyville markkinoille, erityisesti Intiaan.

On varsin selvää, että Google rakastaa Intiaa kohdemaana. Monet palveluista ja sovelluksista on kehitetty erityisesti Intian markkinoita silmällä pitäen, ja onhan Intia myös Googlen toimitusjohtajan Sundar Pichain kotimaa. 1,32 miljardilla asukkaallaan Intia on asukasmäärältääntoiseksi suurin valtio, aivan Kiinan kannoilla. Kiinassa Google joutuisi kuitenkin tasapainoilemaan valtion tiukan sensuurin kanssa, mutta Intiassa yhtiö pääsee toimimaan paljon vapaammin. Potentiaalisia käyttäjiä on siis paljon.

Tietokoneet ja älylaitteet Intiassa ovat aivan eri asemassa kuin länsimaissa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Briteissä noin 75 prosenttia asukkaista käyttää PC-koneita, kun Intiassa vastaava osuus on vain 15 prosenttia väestöstä. Vastaavasti Yhdysvalloissa ja Briteissä on verkkoon yhdistettyjä laitteita keskimäärin 3,3 per aikuinen asukas, kun Intiassa luku on 0,8. Toisin sanoen monille Intialaisille älypuhelin on ainoa tietokone ja internetlaite, jolloin on yhdentekevää, toimiiko Allo muilla laitteilla kuin älypuhelimella.

Myös Allon käyttöönotto on järkevämpi intialaisesta näkökulmasta. Se ei käytä Google-tiliä, vaan yksinkertaisesti puhelinnumeroa. Intialaisen käyttäjän tai kenen tahansa ensikertalaisen kannalta käyttöönotto on helppoa, sillä puhelinnumero käytössä olevalle puhelimelle löytyy, vaikkei sähköpostia tai Google-tiliä vielä olisikaan.

Googlen rakkaudesta Intiaa kohtaan kertoo myös se, että Allo julkaistiin ensimmäiseksi juuri Intiassa, ja Allon yhteydessä julkaistu Google Assistant -apuri toimii toistaiseksi vain englanniksi, mutta seuraava kieli, jolla se tulee saataville, on hindi.

On myös ihmetelty, miksi Google esitteli kaksi erillistä sovellusta, viestisovellus Allon sekä videopuhelusovellus Duon, sen sijaan että ominaisuudet olisi leivottu yhteen sovellukseen. Tarkoituksena on horjuttaa WhatsAppin asemaa. Yli miljardilla kuukausittaisella aktiivisella käyttäjällään WhatsApp on maailman suosituin viestisovellus. Myös Google yritti vuonna 2014 ostaa WhatsAppin, mutta sovellus päätyi lopulta isomman tarjouksen tehneelle Facebookille. Niinpä uusilla sovelluksillaan Google haluaa isomman osan WhatsAppin nyt pääosin nauttimasta kakusta.

Videopuhelusovellus Duo julkaistiin kuukautta ennen Alloa, kun WhatsAppin videopuhelumahdollisuudet ovat edelleen vasta beta-testivaiheessa. Google halusi omat videopuhelunsa markkinoille ennen WhatsAppia. Vaikka Duon voi laskea Allon oheissovellukseksi, se on sitä myös WhatsAppille. Duon tuominen tarjolle ennen WhatsAppin videopuhelumahdollisuuksia saa ihmiset asentamaan Googlen sovelluksen, jolloin kynnys myös Allon käytön aloittamiselle madaltuu.

Epäselvää koko kuviossa Ars Technican Ron Amadeon mukaan on Googlen markkinointi.Alloa on kuitenkin etupäässä markkinoitu Intian sijaan länsimaihin, maihin joissa käyttäjillä on älypuhelimien lisäksi myös monia muita laitteita. Niinpä Allon saama vastaanotto on ollut jossain määrin negatiivinen tai ainakin kyseenalainen, kun monet kaipaavat ominaisuuksia, joita sovelluksesta puuttuu.

Allo vaikuttaa nykyisellään olevan suunnattu käyttäjille, joille älypuhelin on ainoa internetlaite, eikä monen laitteen käyttäjille oikein vaihtoehtoja löydy, kun Hangoutsia ollaan suuntaamassa yrityskäyttöön. Niinpä, jos Google haluaa kaikenlaisten käyttäjien ympäri maailman siirtyvän Allon pariin, sen kannattaa pian päivityksillä lisätä sovellukseen puuttuvia ominaisuuksia, Amadeo päättää kirjoituksensa.