Deloitte povaa tablet-markkinoiden jatkavan räjähdysmäistä kasvuaan

Kansainvälinen konsultointiyhtiö Deloitte uskoo, että tablet-markkinat jatkavat räjähdysmäistä kasvuaan. Tiedot käyvät ilmi Deloitten vuosittain julkaistavasta teknologia-, media- ja telekommunikaatioalaa luotaavasta TMT Predictions 2012 -selvityksestä.

Taulutietokoneiden myynti kiihtyy Deloitten mukaan tänäkin vuonna, ja yhtiö arvioi, että noin viisi miljoonaa tabletia myydään ihmisille, joilla on ollut sellainen ennenkin.

Tabletien nopeaa leviämistä kuvastaa Deloitten mukaan se, että niiden markkinoiden ennustetaan yltävän kahdessa vuodessa samaan kuin tietokone- ja matkapuhelinmarkkinat pääsivät vuosikymmenessä.

– Kansainvälinen trendi näkyy myös Suomessa, sillä tabletit ja älypuhelimet olivat meillä joulun suosituimpia lahjoja. Pelkästään tablettien myynti lisääntyi loppuvuodesta useilla sadoilla prosenteilla, sanoo Suomen Deloitten TMT-toimialajohtaja Jukka-Petteri Suortti yhtiön tiedotteessa.

Deloitte toteutti TMT Predictions -selvityksensä yhdettätoista kertaa. Selvitys pohjautuu tuhansien asiantuntijoiden sekä toimiala-analyytikkojen näkemyksiin, alan johtavien yritysten ylimmän johdon haastatteluihin sekä muuhun aineistoon.

Teknari

comments powered by Disqus