Apple-pomon toiminta vihjaa: tulossa VR-laite

Ilmassa on jo pidempään ollut varovaisia viitteitä siitä, että Apple saattaa suunnitella VR-markkinoille suuntaamista. Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut merkittäväksi selkeämmäksi, sillä Apple on palkannut tarvittavaa ammattitaitoa ja ilmaissut virtuaalitodellisuuksien kiinnostavan.

Applen toimitusjohtaja Tim Cook

 

Applen tulosraportin ohella yhtiön toimitusjohtaja Tim Cook on ottanut suoraan kantaa VR-teknologiaan.

– Minusta kyseessä ei ole pieni markkinarako, Cook toteaa.

– VR on siistiä ja sillä on mielenkiintoisia sovellutuksia.

Samalla Financial Timesin Tim Bradshaw kertoo, että Apple on palkannut erään Yhdyvaltojen kärkitutkijoista VR-teknologioiden saralla. Yhtiön leiviin siirtynyt Doug Bowman on aiemmin tutkinut nimekkäässä Virginia Tech -yliopistossa kolmiulotteisia käyttöliittymiä ja VR-ympäristöjen tarjoaman immersion hyötyjä.

FT:n mukaan Bowmanilla on kokemusta sekä ”täydestä” virtuaalitodellisuudesta että lisätystä todellisuudesta. Ensimmäistä edustaa parhaillaan ennakkotilattavana oleva Oculus Rift ja jälkimmäiseen ovat pureutuneen esimerkiksi Microsoftin HoloLens-lasit.

Oculus Rift

Nämä tuoreet tapahtumat ovat toistaiseksi vahvin merkki siitä, että Apple harkitsee jonkinlaisten VR-teknologioiden ja -kokemusten kehittämistä. Selvää on, että yhtiö tekee aiheen ympärillä tutkimusta.