Tämä lisälaite tekee älypuhelimesta vanhan Game Boyn

Mielenkiintoinen Smart Boy -lisälaite lähestyy valmista. Kyseinen laite muuntaa älypuhelimen vanhan koulun Nintendo Game Boy -käsikonsoliksi ja sen kehittäjäversio on nyt tilattavissa.

Hyperkinin kehittämän Smart Boyn tarina alkoi erikoisesti. Alunperin yhtiö julkaisi kuvan lisälaitteesta aprillipilana. Tuolloin Smart Boyn oli tarkoitus muuntaa iPhone aitoja Game Boy -pelejä hyödyntäväksi pelikonsoliksi.

Myöhemmin Hyperkin myönsi, että kyseessä oli hieman toisenlainen jekku. Aprillijulkaisun tarkoitus oli nimittäin vaivihkaa testata laitteen saamaa vastaanottoa. Heikosti menestyessään Smart Boy olisi jäänyt pelkäksi pilaksi. Vastaanotto oli kuitenkin todella positiivista, joten Hyperkin päätti tehdä laitteen oikeasti.

Smart Boy muuntaa puhelimen vanhan koulun käsikonsoliksi.

Nyt Smart Boy on ensimmäistä kertaa tilattavissa – tosin vasta alustavana kehittäjäversiona. Laite toimii toistaiseksi vain Android-puhelinten kanssa ja tukee alkuperäisiä Game Boy- ja Game Boy Color -pelejä. Pelikasetti napsautetaan laitteen takaa löytyvään aukkoon ja älypuhelin asettuu laitteen keskelle ajamaan näytön virkaa. Pelaaminen tapahtuu luonnollisesti edestä löytyvillä fyysisillä painikkeilla.

Hyperkin toivoo, että kehittäjät nappaavat nyt myynnissä olevan Smart Boy -yksikön, jonka mukana tulee avoimen lähdekoodin sovellus ja laiteohjelmisto, ja jatkavat tuotteen kehittämistä kohti kuluttajavalmista mallia. Ohjelmistoa tuntuvasti parantaville kehittäjille tarjotaan palkinnoksi prosenttiosuutta myydyistä kuluttajamalleista. Neowinin mukaan Smart Boyn lopullisen version on määrä saapua markkinoille kuluvan vuoden lopussa.

 

comments powered by Disqus