Applen Music -palvelun saa Suomessa nyt myös Androidille

Applen musiikkipalvelu Apple Music on saapunut Androidille nyt myös Suomessa. Palvelu tuli Suomessa saataville hieman Yhdysvaltoja myöhemmin, tällä viikolla. Kyseessä on vielä beta-versio, eli sovellus on joiltain osin viimeistelyä vailla.

Apple Music on Applen kilpailija Spotifylle ja muille musiikin suoratoistopalveluille. Musiikin suoratoiston lisäksi palveluun kuuluu muun muassa ympäri vuorokauden lähetettävä Beats 1 -radiokanava sekä mahdollisuus saada käyttäjän suosikkiartisteilta kurkistuksia kulissien taakse ja studioille kuvien, videoiden ja tervehdysten välityksellä.

Beta-vaiheessa Android-sovelluksella ei vielä ole mahdollisuutta katsoa musiikkivideoita. Lisäksi perhejaon käyttöönottaminen ei Android-sovelluksella toistaiseksi onnistu, vaan se täytyy tehdä Mac- tai Windows-tietokoneella. Samoin käyttöliittymää on tarkoitus vielä parantaa, ennen kuin sovellus etenee beta-versiosta viralliseksi.

Apple Music maksaa yhdeltä käyttäjältä 9,99 euroa kuukaudessa ja mahdollisuus on tehdä myös perhetilaus, jota voi yhdellä 14,99 euron kuukausimaksulla käyttää enintään kuusi perheenjäsentä. Palveluun voi tutustua kolmen kuukauden tutustumisjakson ajan maksuttomasti.

Apple Music on ladattavissa Google Play -sovelluskaupasta.