Apple ja FBI tukkanuottasilla – tätä Applelta vaaditaan

Apple ja Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI ovat tukkanuottasilla ja kirvoittaneet jälleen kerran kiivasta keskustelua ihmisten yksityisyydensuojasta. Pohjalla on viime vuoden lopulla San Bernardinossa tapahtunut joukkoammuskelu, jonka teki islamistiradikaali Syed Farook yhdessä vaimonsa kanssa. Farookin käytössä ollut iPhone 5c on FBI:n hallussa, mutta viranomaiset eivät pääse käsiksi sen sisältämiin tietoihin.

FBI on vaatinut Applelta apua Farookin puhelimen suojauksen murtamiseen. Apple on muilta osin avustanut FBI:tä tutkimuksessa, mutta kieltäytyi avusta suojauksen murtamisessa. Applen toimitusjohtaja Tim Cook julkaisi avoimen kirjeen, jolla hän halusi herättää keskustelua asiasta ja auttaa ihmisiä ymmärtämään tilanteen vakavuus. Cookin mukaan FBI:n vaatiman murtotyökalun luominen olisi liian vaarallista, sillä ei ole mitään takeita siitä, etteikö työkalu voisi päätyä rikollisten ja esimerkiksi muiden maiden hallintojen haltuun.

ArsTechnica on kuvaillut hyvin, mistä FBI:n vaatimuksessa tarkalleen ottaen on kyse. Työkalu, jota Applelta kaivataan, auttaisi ohittamaan puhelimen pääsykoodin. iPhonen sisältö on salattu, eikä Apple todennäköisesti edes kykenisi salausta murtamaan, mutta sen sijaan FBI haluaa Applen asentavan puhelimeen erikoisversion iOS-käyttöjärjestelmästä. Erikoisversio sallisi yrittää rajoittamattoman määrän eri pääsykoodiyhdistelmiä, ilman minuuttien odottamista yritysten välissä. Näin FBI saisi lopulta selville laitteen pääsykoodin ja pääsisi käsiksi sen sisältöön.

ArsTechnica mainitsee, ettei FBI välttämättä tarvitse Applen apua iOS:n erikoisversion tekemisessä, sillä maailmalta löytyy toki hakkereita, jotka pystyisivät iOS:n muokkaamaan FBI:n haluamaan malliin. Applea tarvitaan kyseisen käyttöjärjestelmän digitaaliseen allekirjoittamiseen, eli siihen, että laite hyväksyy käyttöjärjestelmän ja toimii sillä. Tämä on syy siihen, ettei FBI voi itse tehdä laitteeseen korvaavaa käyttöjärjestelmää, jolla lukitus saataisiin auki.

Applen ja FBI:n kina on herättänyt laajasti keskustelua. Monet teknologiayhtiöt, kuten Facebook, Google, Twitter ja WhatsApp, ovat asettuneet Applen puolelle ja ilmaisseet huolensa ihmisten yksityisyyden puolesta. Useat poliitikot ja viranomaisten edustajat, kuten republikaanien presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Donald Trump, sen sijaan ovat vaatineet Applea suostumaan FBI:n vaatimuksiin.